Mikä on nykylääketieteen käsitys dementoituvan vanhuksen rauhoittavasta lääkehoidosta? Toisiko se potilaalle turvallisemman ja paremman olon? Täytyyhän sen tuntua ahdistavalta, jos koko ajan pelkää lähiympäristön taholta tulevaa uhkaa? Vai onko rauhoittava lääkitys mahdollisesti ristiriidassa muiden lääkkeiden kanssa? Siksiköhän se nyt on äitini tapauksessa lopetettu?

Rauhoittavien lääkkeiden käyttö ei suinkaan ole kiellettyä dementoituvien vanhusten vainoharhaisuuden tai muiden käytöshäiriöiden hoidossa.

Ikääntyneiden ihmisten rauhoittavina lääkkeinä käytetään yleensä erilaisia antipsykootteja. Käytettävissä ovat joko niin kutsutut perinteiset antipsykootit (haloperidoli, perfenatisiini, melperoni) tai toisen polven antipsykootit (ketiapiini,olantsapiini, risperidoni).

Toisen polven antipsykootit korvasivat 90-luvulta alkaen suurelta osin perinteiset antipsykootit vanhusten käytöshäiriöiden hoidossa. Tämä perustui uskoon, että niillä olisi vähemmän kiusallisia sivuvaikutuksia.

Hiljattain toisen polven antipsykoottien on kuitenkin todettu lisäävän hiukan aivoverenkierron häiriöitä iäkkäillä henkilöillä. Toisen polven antipsykootteja tuleekin käyttää varoen potilailla, joilla on aikaisemmin ilmennyt aivoverenkierron häiriöitä. Vanhusten sekavuuden lääkehoidossa onkin nyt osin palattu uusia lääkkeitä selvästi halvempien perinteisten antipsykoottien käyttöön.

Jos vanhuksen vainoharhaisuus vaikeuttaa selvästi hänen hoitoaan, rauhoittavien lääkkeiden käyttöä kannattaa kokeilla. Lääkkeiden annokset ovat iäkkäillä selvästi tavanomaisia annoksia pienempiä. Hoitovastetta ja sivuvaikutuksia tulee seurata huolella ennen mahdollista annoksen nostamista. Jos lääkettä käyttävä vanhus on väsynyt, lääkeannos on lähes aina liian korkea. Tietystä dementiamuodosta (Levyn kappale -tauti) kärsivät vanhukset eivät siedä väsymättä pieniäkään annoksia rauhoittavia lääkkeitä.

Jos lääkkeen käytöstä ei ole selvää hyötyä, lääkkeen käyttö tulee aina lopettaa. Lääkkeen säännöllisen käytön tarpeellisuus tulee myös tarkistaa sopivin välein. Lääkehoidon kohteena olleet eivät läheskään aina palaa, vaikka oireita helpottaneen lääkkeen käyttö myöhemmin lopetetaan.

Joskus vanhuksen paranoian taustalla on depressio, jolloin masennuslääkkeet ovat oireiden hoidossa rauhoittavia lääkkeitä tehokkaampia.

Matti Huttunen
Psykiatri ja psykoterapeutti