YHTEISTYÖSSÄ

Terveys

Hometalo tarvitsee remontin

Kun talo sairastuu, myös ihminen voi huonosti. On jatkuvaa nuhaa, poskiontelotulehduksia, yskää, astmaa. Lääkäri ei hometautia paranna, siihen tarvitaan remontti tai muutto.

hometalo homeallergia astma allergia sidekudostulehdusRakennusten kosteus- ja homevaurioihin havahduttiin Suomessa parikymmentä vuotta sitten. Nykyisin ollaan kokolailla yksimielisiä siitä, että rakennusten homevauriot ovat terveysongelma, jota ei voi lakaista maton alle. Ongelmana on kuitenkin yhä se, että homeista tiedetään liian vähän.

– Meillä ei vieläkään ole lääketieteessä välineitä, joilla voitaisiin todeta, että potilaan oireet johtuvat varmasti kosteusvauriomikrobeista, sanoo professori Kari Reijula Työterveyslaitoksesta.

Kun potilaalla epäillään sairautta, joka johtuu sisäilman mikrobeista – kuten homeista – lääkärin työkalut ovat vähissä.

– Lääkärillä ei ole käytössään muuta kuin potilaan kertomus ja normaalit kliiniset tutkimukset, joilla hän voi tutkia potilaan silmät, keuhkot, ihon ja nenän limakalvot. Mitään testiä, laboratoriokoetta tai mittaria ei ole, jolla voisi vahvistaa, että tämä ihminen sairastaa juuri kosteus- ja homealtistuksesta johtuvia sairauksia, Reijula osoittaa puuttuvan lenkin.

Arvailua altistuksesta

Lääkäri voi tutkia potilaan verestä homeiden vasta-aineita, mutta tutkimus kertoo vain sen, että ihminen on joskus elämässä varrella altistunut homeille. Niin käy jokaiselle esimerkiksi syksyisessä metsässä tai kun korjaa vanhaa varastoa kesämökillä.

Lääkäri voi vielä tehdä potilaalleen nenän tai keuhkoputkien limakalvojen huuhtelun selvittääkseen, onko limakalvoilla tulehdussoluja. Tutkimus paljastaa ne mutta ei kerro, mistä ja miksi tulehdussolut ovat limakalvoille ilmaantuneet.

Entä niin sanotut altistuskokeet?

– Teemme niitä Työterveyslaitoksessa muun muassa niin, että potilas altistetaan homeuutteelle. Uutetta laitetaan tutkittavan nenän limakalvoille tai hän hengittää niitä keuhkoputkiin. Sitten seurataan potilaan reagoimista, Reijula kertoo.

Hometestiuutteita on kuitenkin olemassa vain muutamasta kosteusvauriomikrobista. Jos potilas ei reagoi niille, tulos ei tarkoita sitä, ettei hän voisi reagoida jollekin muulle mikrobille, jota on hänen työpaikkansa ilmassa, mutta josta ei ole testiuutetta.

Ykköshoito on remontti

Melko varmana merkkinä homeärsytyksestä voi pitää sitä, että ihmisen oireet loppuvat, kun hän on poissa rakennuksesta, jossa hän on oireensa saanut. Ja vastaavasti, oireet ilmaantuvat uudelleen, kun hän palaa epäiltyyn rakennukseen.

Kun altistuminen kosteusvauriomikrobeille on todennäköinen, ensimmäinen hoito on lopettaa altistus. Käytännössä se merkitsee kosteusremonttia asunnossa tai työpaikalla.

– Lääkärin reseptillä nämä vaivat eivät parane! Siihen tarvitaan yhteistyötä muun muassa rakennusalan asiantuntijoiden kanssa.

Valtaosalla tarinoista on onnellinen loppu: korjaukset tehdään ja oireet loppuvat.

– Paljon hyvää on tapahtunut: On myönnetty ja korjattu rakennusvirheitä, talotekniikka on edistynyt ja materiaalituottajat ovat oivaltaneet vastuunsa. Ja sadat elleivät tuhannet ihmiset saavat asiallista apua oireisiinsa työterveys- ja perusterveydenhuollossa. Mutta parannettavaa riittää, sitä ei voi kiistää, Kari Reijula toteaa.

Vaivat ovat tosia

Homesairaat eivät teeskentele tai keksi oireitaan, tietää ylilääkäri Tuula Putus. Potilaan terveysongelmia ei pyyhi pois se, ettei lääketiede ei pysty aina osoittamaan, mikä home, sädesieni, hiiva tai muu sisäilman pilaaja on oireet aiheuttanut.

Vettä on väärässä paikassa noin puolessa suomalaisista rakennuksista. Näistä kosteusvaurioisista rakennuksista taas noin 20 prosenttia on niin sanottuja hometaloja. Hometalossa kosteus on saanut muhia niin kauan, että home on päässyt pilaamaan rakennuksen pahasti.

Kun vesi tihkuu, tiivistyy tai lorisee rakennuksessa väärään paikkaan, esimerkiksi betoniperustuksiin tai seinävilloihin, ne alkavat ennen pitkää kasvaa hometta ja sieniä. Pienikin toistuva kosteus riittää.

– Homeiden joukossa on niin vähällä vedellä toimeen tulevia lajeja, että varmasti kasvaa!

Käheydestä vapinaan

Hometta kasvattavassa rakennuksessa asuvat tai työskentelevät ihmiset altistuvat paitsi rakenteiden mikrobeille, myös niiden itiöille tai kuolleiden mikrobeiden osasille. Ilmaa pilaavat lisäksi mikrobien haihtuvat aineenvaihduntatuotteet ja homemyrkyt.

Altistunut ihminen saattaa selvitä ärsytysoireilla: nuhalla tai kurkun käheydellä. Pahimmillaan altistus voi aiheuttaa vakavia oireita ja outoja tautitiloja, joiden syytä tavanomaiset tutkimukset eivät löydä. Homealtistus saattaa myös johtaa astmaan, ja pieni osa, noin 5 prosenttia altistuneista, herkistyy lopuksi ikää homeille.

– Joskus potilaat ovat kertoneet niin uskomattomista oireista, ettei maallikko voi keksiä niistä omasta päästään. Oireet ovat kuitenkin tosia, ja eläinkokeissa olemme voineet toistaa niitä, Putus kertoo.

Kaikki eivät sairastu

Yksi suurimpia homeongelman kysymysmerkkejä on se, että kaikki altistuneet eivät sairastu. Samassa rakennuksessa saattaa olla ihmisiä, joista yhden homepiina alkaa jo ovella, kun toinen on huolettoman hyvävointinen.

– Kaikki eivät sairastu, mutta kuka tahansa voi sairastua, toteaa Tuula Putus.

Hän epäilee vahvasti, että homeet ovat hengityselinsairausepidemian taustalla laajemmin kuin vielä käsitetään. Putus myös kysyy, mistä oikeastaan johtuvat päiväkotilasten räkätauti- ja korvatulehduskierteet.

– Usein auttaa jo se, että oireileva ihminen siirretään toiseen rakennukseen, jolloin oireilu katoaa tai ainakin lievittyy. Aina ei tarvitsekaan tietää, mikä mikrobi vaivat aiheuttaa. Useimmiten väistöliike auttaa paremmin kuin lääkkeet.

HOMEALTISTUS AIHEUTTAA:

ärsytysoireita

  • silmien kirvelyä, nenän tukkoisuutta, kurkun käheyttä, päänsärkyä, kutinaa
  • hyvälaatuisia, oireet loppuvat kun altistus loppuu.


infektiosairauksia

  • usein toistuvia, huonosti paranevia flunssia ja poskionteloiden, välikorva- ja keuhkoputkitulehduksia
  • vaivat yleensä häviävät, kun altistus loppuu


allergiasairauksia


myrkytysoireita

  • johtuvat homeiden ja sieni-itiöiden erittämistä myrkyllisistä aineista
  • huonoimmin tunnettu ja kiistelty oirejoukko, mutta terveydelle vaarallisia homeita ja sieniä on todennäköisesti paljon
  • oireet ovat muun muassa vapinaa, lihasten nykimisiä, ihottumaa, niveloireita, nenäverenvuotoa, veriripulia, sydänoireita ja muistiongelmia
  • oireiden pysyvyydestä ei olla yhtä mieltä: osa ehkä peruuttamattomia, osa lievenee tai häviää kun altistus loppuu


Liisa Koivula/Hyvä Terveys

LUE LISÄÄ:

Asumisterveysliitto: hometietoutta ja tukea

Terveyskirjasto:

homeoireiden hoito

allerginen nuha ja sidekalvotulehdus

 

 

Lääkkeiden hyödyt ja haitat
Lääkkeet ovat oikein käytettynä turvallisia, vaikka eivät aina täysin haitattomia. Lääkkeellä hoidetaan paitsi sairauden oireita, myös... Lue lisää
Lääkkeitä - uskallanko syödä?
Lääkkeiden sivuvaikutukset pelottavat, riippuvuuskin käy mielessä. Silti määrätty lääke kannattaa ottaa. Lue lisää
Tatuointi - turvallista vai onko?
Tatuoinnin ja lävistyksen voi ottaa huoletta, koska niistä pääsee halutessaan eroon. Onko näin? Lue plastiikkakirurgian erikoislääkäri Kai... Lue lisää
LDL-kolesteroli alas ja tehokkaasti »
Syöminen haltuun lääkärin vinkein »
Flavonoidit talteen tummista marjoista »
Nivelet vahvoiksi liikunnalla »
Verenpaine alas vaikka lääkkeillä »
Hyvän olon 7 askelta »
Hyönteisen pistoksiin helpotusta »
Hormonit tekevät naisen »
Aurinko polttaa, suojaudu »
Punkki uhkaa paratiisia »
Ikäkuulo - minne sirkat katosivat? »
Sisäinen kello kaipaa viritystä »
Kuntoremontti oman mallin mukaan »
Olkapääkivut lääkärin syyniin »
Kasvo- ja suukivuille helpotusta »
Sterilisaatio onnistuu lounastunnilla »
Kivun kierre katki »
Allergialle stoppi alkuunsa »
Silmät eivät käytössä kulu »
Hometalo tarvitsee remontin »
Rintasyöpä! Apua alkusokkiin »
Vatsavaivat kuriin sopivalla ruoalla »
Turistiripulin voi välttää »
Aikaerorasitus - varaudu ennalta »
Uni häiriintyy iltasyöpöttelystä »
Vitamiineja tarpeeksi kevättalvella »
Kipu suojaa ja varoittaa »
Selkävaivan syy selväksi »
Kilpirauhanen kaasuttaa tai jarruttaa »
Pitkän elämän salaisuus »
Aivot kaipaavat treeniä »
Hengitysilma vaalii terveyttä »
Kuiva suu kuntoon »
Sydän kuntoon kantasoluilla »
Akneiho rauhoittuu hoitaen »
Stressi vai kiire? »
Venyttele uni pois »
Suolaa ruokaan harkiten »
Painajaiset turvallisesti hallintaan »
Joulu pöytään kevyesti »
Unihäiriöille kunnon häätö »
Hyvälääkäri.fi »
Kahvi - uusi terveysjuomako? »
Tuoksuherkkkyys yllättää juhlissa »
Verenpaine ja kolesteroli syyniin »
Sydämelle huomiota »
Liikuta sydäntä »
Makeanhimo hallintaan »
Sairastaminen sallittu »
Suojaa hampaita - hillitse mehujen lipittelyä »
Vaihdevuodet myös miehillä »
Polvi kivuttomaksi »
Flunssa estää liikunnan »
Lukihäiriö helpottuu lukemalla »
Huimaus - harmillinen vaiva »
Verenpaine kannattaa mitata kotona »
MS-tautia vastaan »
Herkkä iho puhtaaksi varoen »
Välimeren ruokavalio hellii sydäntä »
Kipu - tunnista vaaralliset »
Lyhyt yöuni lihottaa »
Syöpä sukurasitteena »
Lisäaineet puntarissa »
Helli jalkoja »
Silmät kertovat terveydestä »
Painonhallinnan myytit »
Paino alas pienin askelin »
Sauna kaunistaa »
Munuainen omalta siskolta »
Närästys kuriin »
Kasvissyöntikö terveellistä? »
Vettä voi juoda liikaa »
Punkkeja vastaan rokottaen »
Gynekologille joka vuosi? »
Luonnokasvia lääkkeeksi? »
Hellettä harkiten »
Sauna lämpimäksi oikein »
Aurinko hellii ihoa »
Allergiselle sallittu lemmikki »
Polymyalgiaa vai tavallista vanhuutta? »
Kuukautisia ennen kaikki ärsyttää »
Paha kolesteroli laskuun »
Selkä vahvaksi liikkumalla »
Päänsärkyä särkylääkkeestä »
Keliakia selville ja hoitoon »
Luut lujina pitkään »
Allergia ajoissa kuriin »
Dementiaa vai tavallista muistin pätkimistä? »
Tupakkayskä on keuhkoahtaumatautia »
Päänsärkyyn oikea apu »
Vaihdevuodet lähestyvät, ole valmis »
Flunssa ja antibiootit »
Aikuistyypin diabetes, minullako? »
Suojaa silmät kevätauringolta »
Sairauslomaa vai ei? »
Verenpaine koholla »
Painonhallintaohjelma laihtujalle »
Loistolääkäreitä roppakaupalla »
Eturauhasen vaivoista lääkäriin »
Tuoksuyliherkkyys häiritsee arkea »

KESKUSTELUT

Kuumat aallot
ke, 8. syyskuuta 2010

liikunta, päänsärky ja paino ei putoa
pe, 3. syyskuuta 2010

Mikä vaivaa?
pe, 27. elokuuta 2010

Nuhanenä
ti, 24. elokuuta 2010

Varma tapa laihtua
ti, 24. elokuuta 2010

Laihdutuskaveria?
ma, 23. elokuuta 2010

Otometri
ma, 23. elokuuta 2010

Muistisairaan omaishoitajana
pe, 20. elokuuta 2010

Nuoren tytön paino
ti, 17. elokuuta 2010

Ikuinen särkylääkekierre?
la, 14. elokuuta 2010

Jalkaongelma
ke, 11. elokuuta 2010

Hikimärkä
ke, 28. heinäkuuta 2010

Lomakiloja, voi ei!
to, 22. heinäkuuta 2010

Ylös lamasta!
la, 26. kesäkuuta 2010

Anoreksia?
ke, 9. kesäkuuta 2010