– Kipua pidetään kroonisena, kun se on jatkunut pitempään kuin 3–6 kuukautta. Tyypillistä tälle kivulle on, että sillä ei enää välttämättä ole tekemistä kivun alkuperäisen syyn kanssa, vaan kipu on ikään kuin jäänyt päälle, apulaisylilääkäri Nora Hagelberg selittää.

Tapaan hänet ja psykologi Anna Valjakan Turun yliopistollisen keskussairaalan kipupoliklinikassa. Täällä hoidetaan potilaita, joiden vaikeita kipuja ei ole saatu muualla kuriin. Usein yrittämistä on jatkettu niin pitkään, että kipu on ehtinyt kroonistua ja muuttua vaikeaksi.

Kivun ”päälle jääminen” johtuu muun muassa siitä, että pitkään kestänyt kipu muovaa kipujärjestelmää ja synnyttää muutoksia keskushermostoon, kuten aivokuorelle. Nämä muutokset saattavat ylläpitää kiputuntemuksia silloinkin, kun kivun alkuperäinen aiheuttaja on jo poissa. Äärimmäinen esimerkki tästä on aavesärky, jossa raajansa menettänyt ihminen tuntee kivun jäsenessä, jota ei enää ole. Ilmiö on helpompi ymmärtää kun muistaa, että kipuaistimus syntyy aina aivoissa.

– Kuvantamistutkimuksilla on voitu osoittaa, että aivokuoren viereiset alueet ikään kuin ottavat haltuunsa sen aivoalueen, joka kuului menetetylle raajan osalle.

Pienet kolhut, pienet säryt

Mikä tahansa kipu voi kroonistua. Suomalaisten pitkäaikaisten kipujen syynä ovat usein tuki- ja liikuntaelinsairaudet, kuten selkä- ja nivelvaivat. Huonolla onnella pitkittyneen riesan voi saada vaikka päänsärystä tai hampaiston vaivoista. Leikkausten jälkeen pitkään jatkuvat kivut eivät ole tavattomia.

– Kova akuutti kipu pitää aina hoitaa tehokkaasti, korostavat Hagelberg ja Valjakka.
Arkielämässä sattuu kivuliaita pikku vahinkoja ja kolhuja: varvas tökkää kiveen, vasara paukahtaa sormeen, pää kolahtaa avonaiseen keittiökaapin oveen. Tällaisia kipuja Nora Hagelberg ei hoitaisi kovin hanakasti kipulääkkeellä.

– Kun kivun aiheuttaja on tiedossa, ja kipu on siedettävää eikä haittaa toimintakykyä, ei kipulääkettä tarvitse välttämättä ottaa, hän linjaa.

Kaikki kipu ei ole samaa

Kivun hoitoon vaikuttaa olennaisesti sen syntytapa. Ruhjeen, tulehduksen tai vaikka nivelrikon kipu on yleensä kudosvauriokipua. Kudoksissa on silloin kipua aiheuttava vika tai sairaus, mutta kipua aistivat ja välittävät hermot ovat kunnossa.

Kudosvauriokivulle on tyypillistä, että siihen tehoavat tulehduskipulääkkeet, kuten ibuprofeeni tai parasetamoli. Hermoperäiseen eli neuropaattiseen kipuun tulehduskipulääkkeet taas eivät auta, vaan sitä hoidetaan muun muassa epilepsia- ja masennuslääkkeillä.

Neuropaattinen kipu syntyy, kun hermo jää puristukseen tai pinteeseen tai esimerkiksi leikkautuu poikki. Kipua välittävään hermojärjestelmään voi myös tulla toimintahäiriö, jolloin kipua voi alkaa tulla ärsykkeistä, joista sitä ei normaalisti tulisi.

Hermoperäinen kipu ja kudosvauriokipu myös tuntuvat erilaisilta.

Nora Hagelbergin mukaan potilaista hermovauriokipu on usein hyvin epämiellyttävää: se on ilkeää pistelyä, sähköiskumaisia tuikahduksia, polttelua ja viiltelyä, ja iho voi olla kosketusarka.

Kudosvauriokipua kuvataan useimmiten jomotukseksi ja säryksi.

– Kroonisen kivun ennaltaehkäisyssä on tärkeää, että tunnistetaan, minkälaisesta kivusta akuutissa kivussa on kyse. Vain siten hoito osuu oikeaan.

Olenko altis kipeytymään?

Kun selkärangan välilevy luiskahtaa paikaltaan ja syntyyn välilevyn pullistuma, kipu on kovaa ja äkillistä.

Suurimmalla osalla tällainen kipu paranee omia aikojaan noin kolmessa kuukaudessa. Mutta osalla selkäkipu jatkuu ja alkaa häiritä koko elämää. Miksi näin käy?

– Kipuun ja sen pitkittymiseen on lääketieteellisten syiden lisäksi psykologisia ja psykososiaalisia syitä, psykologi Anna Valjakka kertoo.

Hän puhuu kimpusta tekijöitä, jotka voivat altistaa ihmisen krooniselle kivulle. Ne liittyvät yksilön ajatteluun, tunne-elämään, käyttäytymiseen, vuorovaikutukseen ja työhön.

Esimerkki valaiskoon: Tarja, 49, nitkautti selkänsä työssä. Yhtäkkiä alkanut kova kipu pelotti ja hän epäili, että selässä oli jotakin paljon pahemmin vialla kuin mitä lääkäri oli kertonut. Tarja ei uskaltanut liikkua.

Hän alkoi myös olla varma, ettei selkä enää tule kuntoon ja hän joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle. Puhelimessa esimies mutisi kyllästyneenä jotain keski-ikäisten naisten rapakunnosta ja käski palata töihin vasta, kun hommat hoituisivat asiallisesti.


– Pelko, taipumus katastrofiajatuksiin, työpaikalta saatu puutteellinen tuki ja väärät uskomukset kivusta ovat omiaan pitkittämään kipua, Anna Valjakka sanoo.

– Kroonisen kivun mekanismeja on näin tavallaan osassa meistä ihmisistä olemassa jo ennen kipua, hän huomauttaa.

Rentoutumista ja asenneremonttia

Kivun pitkittymisen ehkäisy pitäisi aloittaa varhain. Tämä mielessä Turussa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on aloitettu KIPU-hanke, jossa TYKSin kipupoliklinikan asiantuntijat kouluttavat terveyskeskusten ja työterveyshuollon henkilökuntaa.

Tavoitteena on, että perusterveydenhuollossa osattaisiin löytää potilaat, joiden selkäkipu saattaa pitkittyä. Heille tarjotaan mahdollisuutta osallistua Selkis-varhaiskuntoutusryhmiin. Ensimmäiset ryhmät aloittavat toiminnan kevään aikana. Ryhmiä vetävät psykologit ja fysioterapeutit.

– Ryhmissä annetaan tietoiskuja kivusta, mutta siellä tehdään paljon myös käytännön harjoituksia. Osallistujille opetetaan muun muassa kivun hallinnan keinoja, kuten rentoutumistekniikoita ja tapoja, jolla voi tarkastella omia asenteita ja ajatuksiaan, Nora Hagelberg kertoo.

Tarkoitus on, että selkäkipuinen ottaa itse vastuun hoidostaan ja valitsee hoitokeinoista itselleen parhaiten sopivat.

Selkis-ryhmissä opetellaan pärjäämään kivun kanssa, ellei kipua saada kokonaan pois. Ryhmäläisiä yritetään tukea myös niin, että voivat erottaa toisistaan kivun ja sen tuottaman haitan.

– Monilta potilailta vaatii uudenlaista ajattelua pohtia kipuun liittyviä psykologisia ulottuvuuksia. Uskomme kuitenkin, että kun kivun kaikista tekijöistä puhutaan terveydenhuollossa, niistä tulee luonnollisia asioita, Anna Valjakka sanoo.

Liisa Koivula/ Hyvä Terveys

LUE LISÄÄ: Kipu suojaa ja varoittaa

Pitkäaikainen selkäkipu