YHTEISTYÖSSÄ

Terveys

Pitkän elämän salaisuus

Terveillä elintavoilla voi jarruttaa ikääntymistä jopa kymmenillä vuosilla. Geeneille jää elon draamassa vain sivuosa, eikä modernin lääketieteen rooli ole omia valintojamme suurempi.

pitkä elämä, vanhuus, terve vanhusSynnymme, elämme ja kuolemme – ja siinä välissä vanhenemme. Mitä iäkkäämmäksi tulemme, sitä varmemmin vuodet näkyvät naamasta ja usein myös kolhivat meitä kivuin ja kolotuksin.

Mutta miksi oikeastaan vanhenemme, mitä ikääntyvässä elimistössä tapahtuu?

– Vanhenemisessa on kyse jokseenkin samanlaisesta tapahtumaketjusta kuin kerrostalon rapautumisessa. Jos taloa ei hoida, se rapistuu nopeammin ja vähitellen maatuu, kuvailee geriatrian professori Timo Strandberg Oulun yliopistosta.

Soluihimme kertyy iän mukana aineenvaihduntatuotteita eli suoranaista kuonaa. Kerrostalorakenteita syövän ruosteen tavoin kuona-aineet häiritsevät solujen toimintaa, edesauttavat sairauksien puhkeamista ja lopulta raihnaistuttavat.

Ikääntynyt elimistö on nuorta suotuisampi maaperä sairauksille, sillä vanheneva keho on kuin ratas, jonka hampaisiin on tarttunut hiekkaa.

– Hyvin pidetty keho kestää kuitenkin kunnossa huomattavasti kauemmin kuin huonosti pidetty. Terveillä elintavoilla kukin meistä voi jarruttaa ikääntymistä jopa kymmenillä vuosilla, professori huomauttaa.

Älä liho keski-iässä

– Kudokset vanhenevat, ja vieläpä eri tahtiin eri yksilöillä. Vanheneminen ei kuitenkaan ole sairaus, Timo Strandberg muistuttaa.

Omista valinnoistamme, kuten ruokailutottumuksistamme, liikunnan määrästä ja ylipainosta keski-ikään tultaessa, riippuu pitkälti se, onko meillä seitsenkymppisenä 50-vuotiaan vai 80-vuotiaan elimistö.

– Elintavat, kohtalo ja yksilön geneettinen perimä päättävät lopulta eliniän pituudesta. Geenien merkitys korostuu, mitä korkeampaan ikään päästään. Vanhuuden rajana on lääketieteessä pidetty noin 75:ttä vuotta. Keskimäärin sen ikäiseksi itsestään huolta pitävä pystyy elämään yleensä ilman ihmeempiä sairauksia.

Vasta, kun mennään yli sadan vuoden, jopa sataankymmeneen, on aina kyse paitsi terveistä elintavoista myös hyvistä geeneistä. Tervaskantokin kuolee viimeistään silloin, kun maksimielinaika on täynnä.

– Ihmislajilla katto näyttää tulevan vastaan noin 120 vuoden kohdalla. Perimäämme koodatut solutason itsesäätelymekanismit ottavat ohjakset ja käynnistävät solujen hallitun kuoleman. Vaikka vanhuuteen ei kuolla, solukuoleman käynnistyttyä siltä saattaa vaikuttaa. Aiemmin terve vanhus näyttää vain kuihtuvan pois.

Elintaparemontti kannattaa

Vanheneminen tuo mukanaan joukon väistämättömiä, myös silmin nähtäviä muutoksia. Iho menettää kimmoisuuttaan, hiukset ohenevat ja paino useimmiten lisääntyy. Silti jopa 50 ikävuoteen saakka ikääntymisen ei tarvitse sen kummemmin näkyä, saati tuntua.

– Nekin, jotka viisikymppisenä heräävät vaalimaan terveyttään, keräävät itselleen enemmän elinvuosia kuin ne, jotka sitkeästi tupakoivat, ryyppäävät, makaavat sohvalla, syövät rasvaista ja suolaista ruokaa sekä tuntevat olonsa kaikin puolin onnettomaksi, Strandberg toteaa.

Hän kertoo kansainvälisesti tunnetusta suomalaistutkimuksesta, jossa vuosina 1919–34 syntyneitä miesjohtajia seurattu jo 40 vuotta sen vuoksi, että saataisiin tietoa elintapatekijöiden vaikutuksesta eläinikään.

– Tutkimuksessa on huomattu, että viisikymppiset, askin päivässä tupakoivat kuolivat keskimäärin neljä vuotta nuorempina kuin ne, jotka eivät olleet koskaan tupakoineet. Sen sijaan viisikymppisenä tupakoinnin lopettaneista johtajista moni eli yhtä kauan kuin tupakoimattomat.

Tupakan ohella on tärkeää välttää valtimosuonten jäykistymistä, jos mielii elää mahdollisimman terveenä mahdollisimman pitkään. Valtimot säilyvät kunnossa ehkäisemällä kolesterolin nousua ja hoitamalla kohonnutta verenpainetta – tarvittaessa statiini- ja verenpainelääkkeillä.

– Normaali verenpaine viisikymmenvuotiaana tietää noin viittä elinvuotta lisää verrattuna korkeaa verenpainetta poteviin.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että puhumme todellakin vain keskiarvoista. Heitäkin on, jotka kuolevat sydäninfarktiin huonojen elintapojen ja huonojen geenien yhteisvaikutuksesta jo kolmikymppisinä. Elintavat kannattaa siis varmuuden vuoksi tarkistaa jo nuorella iällä.

Kohtalo ei riipu geeneistä

Ikääntymistekijöistä jopa 70 prosenttia on kiinni elintavoista ja ympäristövaikutuksista, osoittavat identtisistä kaksosista valmistuneet tutkimukset. Elipä niin tai näin, geenit säätelevät vanhenemisvauhtia pari-kolmekymmentä prosenttia.

– Eikä auta, vaikka omaisit 120-vuotiaan geenit, jos kaahaat ajokortin saatuasi typeryyttäsi päin kallioseinämää ja kuolet alle kaksikymppisenä, Strandberg napauttaa.

Toki hyvät geenit hidastavat jonkin verran esimerkiksi tupakoitsijan sairastumista tupakkatauteihin; sen sijaan huonot geenit eivät välttämättä merkitse omistajalleen ennenaikaista kuolemaa.

Alzheimerin tautiin näyttää liittyvän vahvasti apoE4-niminen genotyyppi. Tutkijat ovat kuitenkin havainneet, että läheskään kaikki tämän genotyypin kantajista eivät sairastu dementiaan.

Salaisuus piilee jälleen kerran elintavoissa. Normaali paino, verenpaine, kolesteroli, aivojumppa, virkeänä pitävät harrastukset sekä erilaiset psyykkiset hyvinvointitekijät, kuten onnellinen parisuhde, ystävät ja hyvä itsetunto, suojaavat sairastumiselta.

– Viime kädessä geenit ja ympäristö siis pelaavat yhteen ihmisen hyväksi.

Lääkkeet tuovat lisävuosia

Pitkä ikä ei aina ole yhtä kuin sairauspäivätön elämäkerta. Sata vuotta täyttäneistä tehdyissä tutkimuksissa on vain alle viidennes sellaisia, jotka eivät olisi vanhemmiten kehittäneet jotakin vakavaa tai pitkäaikaista sairautta.

– Enemmistö eli peräti 80 prosenttia tutkimuksiin osallistuneista yli satavuotiaista on potenut jotakin vakavaa mutta toipunut. Iäkkäänä heitä taas on hoidettu hyvin ja lääkityksestä on huolehdittu.

Vastaavanlaisia tuloksia on luvassa yli 75-vuotiailla sydän- ja verisuonitauteja potevilla helsinkiläisillä vuosien tutkimuksissa.

– Monet helsinkiläistutkittavat ovat selvinneet hyvin sairauksista huolimatta. Toki heillä on runsaasti lääkkeitä käytössään, mutta he ovat hyvässä kunnossa ja osan heistä voi kroonisesta taudista huolimatta olettaa elävän yli satavuotiaaksi, Strandberg sanoo.

Korkeaan ikään ehtineistä moni saa siis kiittää nykylääketiedettä siitä, että henki on säilynyt sitä uhkaavista sairauksista huolimatta. Kolesteroli-, verenpaine- ja muut valtimotautilääkkeet ovat suojaamassa terveyttämme, kun kansalaisten elintavat näyttävät suuntaavan alamäkeen.

– Elinajanodotteessa ollaan nyt vedenjakajalla ja asiantuntijat pelkäävät, että takapakkia on tulossa. Lihavuusepidemia, rajuun kasvuun kääntynyt alkoholinkäyttö sekä nuorten naisten tupakointi antavat olettaa, että suomalaisten keskimääräinen elinikä, miehillä 75 vuotta ja naisilla 82 vuotta, kääntyy tulevaisuudessa laskuun. Toivottavasti näin ei käy, sillä itse voimme ratkaista sen, miten vanhuusikämme vietämme, Timo Strandberg sanoo.

Essi Kähkönen, Hyvä Terveys

LUE LISÄÄ:

Terveyskirjasto: Suomalaisten terveyden kehitys

 

Nivelet vahvoiksi liikunnalla
Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus. Helpotusta kipuihin tuo lempeä liikunta, mutta joskus auttaa vain leikkaus. Lue lisää
Verenpaine alas vaikka lääkkeillä
Koska verenpaineesi on viimeksi tarkistettu? Kohonnut verenpaine on paha tauti vaikka ei juuri tunnu. Jos elämäntapojen korjaaminen ei riitä,... Lue lisää
Hyvän olon 7 askelta
Mielenrauhasi vahvistuu, kun lisäät elämääsi ripauksen leikkiä ja laiskottelua. Tässä seitsemän askelta parempaan oloon. Lue lisää
Hyönteisen pistoksiin helpotusta »
Hormonit tekevät naisen »
Aurinko polttaa, suojaudu »
Punkki uhkaa paratiisia »
Ikäkuulo - minne sirkat katosivat? »
Sisäinen kello kaipaa viritystä »
Kuntoremontti oman mallin mukaan »
Olkapääkivut lääkärin syyniin »
Kasvo- ja suukivuille helpotusta »
Sterilisaatio onnistuu lounastunnilla »
Kivun kierre katki »
Allergialle stoppi alkuunsa »
Silmät eivät käytössä kulu »
Hometalo tarvitsee remontin »
Rintasyöpä! Apua alkusokkiin »
Vatsavaivat kuriin sopivalla ruoalla »
Turistiripulin voi välttää »
Aikaerorasitus - varaudu ennalta »
Uni häiriintyy iltasyöpöttelystä »
Vitamiineja tarpeeksi kevättalvella »
Kipu suojaa ja varoittaa »
Selkävaivan syy selväksi »
Kilpirauhanen kaasuttaa tai jarruttaa »
Pitkän elämän salaisuus »
Aivot kaipaavat treeniä »
Hengitysilma vaalii terveyttä »
Kuiva suu kuntoon »
Sydän kuntoon kantasoluilla »
Akneiho rauhoittuu hoitaen »
Stressi vai kiire? »
Venyttele uni pois »
Suolaa ruokaan harkiten »
Painajaiset turvallisesti hallintaan »
Joulu pöytään kevyesti »
Unihäiriöille kunnon häätö »
Hyvälääkäri.fi »
Kahvi - uusi terveysjuomako? »
Tuoksuherkkkyys yllättää juhlissa »
Verenpaine ja kolesteroli syyniin »
Sydämelle huomiota »
Liikuta sydäntä »
Makeanhimo hallintaan »
Sairastaminen sallittu »
Suojaa hampaita - hillitse mehujen lipittelyä »
Vaihdevuodet myös miehillä »
Polvi kivuttomaksi »
Flunssa estää liikunnan »
Lukihäiriö helpottuu lukemalla »
Huimaus - harmillinen vaiva »
Verenpaine kannattaa mitata kotona »
MS-tautia vastaan »
Herkkä iho puhtaaksi varoen »
Välimeren ruokavalio hellii sydäntä »
Kipu - tunnista vaaralliset »
Lyhyt yöuni lihottaa »
Syöpä sukurasitteena »
Lisäaineet puntarissa »
Helli jalkoja »
Silmät kertovat terveydestä »
Painonhallinnan myytit »
Paino alas pienin askelin »
Sauna kaunistaa »
Munuainen omalta siskolta »
Närästys kuriin »
Kasvissyöntikö terveellistä? »
Vettä voi juoda liikaa »
Punkkeja vastaan rokottaen »
Gynekologille joka vuosi? »
Luonnokasvia lääkkeeksi? »
Hellettä harkiten »
Sauna lämpimäksi oikein »
Aurinko hellii ihoa »
Allergiselle sallittu lemmikki »
Polymyalgiaa vai tavallista vanhuutta? »
Kuukautisia ennen kaikki ärsyttää »
Paha kolesteroli laskuun »
Selkä vahvaksi liikkumalla »
Päänsärkyä särkylääkkeestä »
Keliakia selville ja hoitoon »
Luut lujina pitkään »
Allergia ajoissa kuriin »
Dementiaa vai tavallista muistin pätkimistä? »
Tupakkayskä on keuhkoahtaumatautia »
Päänsärkyyn oikea apu »
Vaihdevuodet lähestyvät, ole valmis »
Flunssa ja antibiootit »
Aikuistyypin diabetes, minullako? »
Suojaa silmät kevätauringolta »
Sairauslomaa vai ei? »
Verenpaine koholla »
Painonhallintaohjelma laihtujalle »
Loistolääkäreitä roppakaupalla »
Eturauhasen vaivoista lääkäriin »
Tuoksuyliherkkyys häiritsee arkea »
Mielialalääkitystä myös ruumiin vaivoihin »
Vatsahäiriö kiusaa »
Tunnista vaarallinen rintakipu »
Tunnista yllättävä vatsakipu »
Tunnista vakava selkäkipu »
Iskiakseen auttaa liikunta »

KESKUSTELUT

Hikimärkä
ke, 28. heinäkuuta 2010

Muistisairaan omaishoitajana
ti, 27. heinäkuuta 2010

Lomakiloja, voi ei!
to, 22. heinäkuuta 2010

Ylös lamasta!
la, 26. kesäkuuta 2010

paras vitamiini talvikauteen?
to, 17. kesäkuuta 2010

Laihdutuskaveria?
ke, 9. kesäkuuta 2010

Anoreksia?
ke, 9. kesäkuuta 2010

Diapam ja shamppanja
la, 29. toukokuuta 2010

Varma tapa laihtua
ke, 26. toukokuuta 2010

Ikuinen vyötärölihavuus
su, 23. toukokuuta 2010

naisten vaivoja
la, 22. toukokuuta 2010

Vaihdevuodetko alkamassa?
pe, 21. toukokuuta 2010

HOME ALTISTUMINEN, SÄDESIENI
ti, 18. toukokuuta 2010

liikunta, päänsärky ja paino ei putoa
su, 16. toukokuuta 2010

Tarvitaanko uusi lainsäädäntö?
ke, 12. toukokuuta 2010