YHTEISTYÖSSÄ

Terveys

Punkki uhkaa paratiisia

Punkit eli puutiaiset kantavat vaarallisia tauteja: borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. Lue, miten noiden inhojen verenimijöiden kanssa pärjää.

punkki, borrelioosi, puutiaisaivokuume1. Missä elävät vaarallisimmat punkit?

Rantaniityt, ojanvarret ja lehtometsät ovat punkkien koteja, kuivilla rantakallioilla tai havumetsissä ne eivät viihdy. Borreliabakteeria kantavia punkkeja on kaikkialla. Niiden osuus vain vaihtelee. Esimerkiksi Helsingin punkeista joka kolmas kantaa bakteeria.

Aivokuumetta aiheuttavaa TBE-virusta tavataan Ahvenanmaan ja saariston lisäksi ainakin Helsingin edustalla, Lappeenrannassa ja Kokkolassa. Kuitenkin vain joka sadas punkki näillä alueilla kantaa virusta.

2. Millaisen taudin punkista voi saada?

Joka vuosi Suomessa 2000–4000 henkeä saa borrelioosin punkista. Se on bakteeritauti, joka hoituu antibiooteilla. Merkkinä tartunnasta on vähitellen leviävä punoitus, joka ilmestyy pureman ympärille viikon kahden kuluessa, tai pelkkä kuume.

TBE on taas virus, jota vastaan on rokote. Puutiaisaivokuumeeseen sairastuu vuosittain 20–40 suomalaista. Sairauden esioire on kuumeilu. Kumpikin puutiaistauti on hoitamattomana vakava. Seurauksena voi olla nivelvaivoja, aivokalvontulehdus tai halvaus.

3. Kenen kannattaa hankkia rokote puutiaisaivokuumetta vastan?

Riippuu siitä, kuinka usein punkki puree. Jos kesänvietto pysyy samanlaisena eikä ole eläessään saanut kuin pureman tai pari, suurta vaaraa ei ole. Sen sijaan jos joka kesä punkki puree useita kertoja ja alueella on saastuneita punkkeja, suosittelen rokotusta. Rokotteen ostamiseen tarvitaan lääkärinresepti, ja piikin voi antaa oman terveyskeskuksen terveydenhoitaja.

Myös borrelioosiriski on suoraan verrannollinen punkkien määrään.

4. Mitä pitää tehdä, jos punkki on ehtinyt kiinnittyä?

Se pitää irrottaa mahdollisimman nopeasti mutta rauhallisesti. Borreliabakteeri siirtyy ihmiseen noin vuorokaudessa eli vaara on pieni, jos punkin saa irti ajoissa. Sen sijaan TBE-virus pesii punkin sylkirauhasissa ja pääsee ihmisen vereen heti.

Suosittelen apteekista saatavaa punkinpoimijaa tai muuta pihtiä, jolla saa otteen punkin kärsästä. Sitten vain vedetään ylöspäin kiertäen. Jos kärsänpala jää ihoon, se voi ärsyttää mutta infektioriskiä ei enää ole. Ihoa ja omaa oloa on hyvä tarkkailla kuukausi.

5. Kuinka itse suojaudut punkeilta?

Meillä tehdään joka ilta mökillä punkkisyyni, eli tarkistetaan oma, lasten ja lemmikkien iho. Puremaa ei yleensä tunne, mutta punkki hakeutuu mielellään taipeisiin ja karvojen sekaan. Antibiootin ottamista rutiininomaisesti punkin pureman jälkeen en suosittele.

Me olemme päätyneet rokottaman koko perheen puutiaisaivokuumetta vastaan, sillä vaikka mökki ei ole riskialueella, punkkeja on on paljon ja ilmaston lämpenemisen myötä TBE-virus voi levitä uusille alueille.


Vastaajana infektiotautien erikoislääkäri Jarmo Oksi Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Vuokko Sipponen / Hyvä Terveys

LUE LISÄÄ:

Suomen Borrelioosi ry

Punkki Net

Kumlingen tauti


 

Lääkkeiden hyödyt ja haitat
Lääkkeet ovat oikein käytettynä turvallisia, vaikka eivät aina täysin haitattomia. Lääkkeellä hoidetaan paitsi sairauden oireita, myös... Lue lisää
Lääkkeitä - uskallanko syödä?
Lääkkeiden sivuvaikutukset pelottavat, riippuvuuskin käy mielessä. Silti määrätty lääke kannattaa ottaa. Lue lisää
Tatuointi - turvallista vai onko?
Tatuoinnin ja lävistyksen voi ottaa huoletta, koska niistä pääsee halutessaan eroon. Onko näin? Lue plastiikkakirurgian erikoislääkäri Kai... Lue lisää
LDL-kolesteroli alas ja tehokkaasti »
Syöminen haltuun lääkärin vinkein »
Flavonoidit talteen tummista marjoista »
Nivelet vahvoiksi liikunnalla »
Verenpaine alas vaikka lääkkeillä »
Hyvän olon 7 askelta »
Hyönteisen pistoksiin helpotusta »
Hormonit tekevät naisen »
Aurinko polttaa, suojaudu »
Punkki uhkaa paratiisia »
Ikäkuulo - minne sirkat katosivat? »
Sisäinen kello kaipaa viritystä »
Kuntoremontti oman mallin mukaan »
Olkapääkivut lääkärin syyniin »
Kasvo- ja suukivuille helpotusta »
Sterilisaatio onnistuu lounastunnilla »
Kivun kierre katki »
Allergialle stoppi alkuunsa »
Silmät eivät käytössä kulu »
Hometalo tarvitsee remontin »
Rintasyöpä! Apua alkusokkiin »
Vatsavaivat kuriin sopivalla ruoalla »
Turistiripulin voi välttää »
Aikaerorasitus - varaudu ennalta »
Uni häiriintyy iltasyöpöttelystä »
Vitamiineja tarpeeksi kevättalvella »
Kipu suojaa ja varoittaa »
Selkävaivan syy selväksi »
Kilpirauhanen kaasuttaa tai jarruttaa »
Pitkän elämän salaisuus »
Aivot kaipaavat treeniä »
Hengitysilma vaalii terveyttä »
Kuiva suu kuntoon »
Sydän kuntoon kantasoluilla »
Akneiho rauhoittuu hoitaen »
Stressi vai kiire? »
Venyttele uni pois »
Suolaa ruokaan harkiten »
Painajaiset turvallisesti hallintaan »
Joulu pöytään kevyesti »
Unihäiriöille kunnon häätö »
Hyvälääkäri.fi »
Kahvi - uusi terveysjuomako? »
Tuoksuherkkkyys yllättää juhlissa »
Verenpaine ja kolesteroli syyniin »
Sydämelle huomiota »
Liikuta sydäntä »
Makeanhimo hallintaan »
Sairastaminen sallittu »
Suojaa hampaita - hillitse mehujen lipittelyä »
Vaihdevuodet myös miehillä »
Polvi kivuttomaksi »
Flunssa estää liikunnan »
Lukihäiriö helpottuu lukemalla »
Huimaus - harmillinen vaiva »
Verenpaine kannattaa mitata kotona »
MS-tautia vastaan »
Herkkä iho puhtaaksi varoen »
Välimeren ruokavalio hellii sydäntä »
Kipu - tunnista vaaralliset »
Lyhyt yöuni lihottaa »
Syöpä sukurasitteena »
Lisäaineet puntarissa »
Helli jalkoja »
Silmät kertovat terveydestä »
Painonhallinnan myytit »
Paino alas pienin askelin »
Sauna kaunistaa »
Munuainen omalta siskolta »
Närästys kuriin »
Kasvissyöntikö terveellistä? »
Vettä voi juoda liikaa »
Punkkeja vastaan rokottaen »
Gynekologille joka vuosi? »
Luonnokasvia lääkkeeksi? »
Hellettä harkiten »
Sauna lämpimäksi oikein »
Aurinko hellii ihoa »
Allergiselle sallittu lemmikki »
Polymyalgiaa vai tavallista vanhuutta? »
Kuukautisia ennen kaikki ärsyttää »
Paha kolesteroli laskuun »
Selkä vahvaksi liikkumalla »
Päänsärkyä särkylääkkeestä »
Keliakia selville ja hoitoon »
Luut lujina pitkään »
Allergia ajoissa kuriin »
Dementiaa vai tavallista muistin pätkimistä? »
Tupakkayskä on keuhkoahtaumatautia »
Päänsärkyyn oikea apu »
Vaihdevuodet lähestyvät, ole valmis »
Flunssa ja antibiootit »
Aikuistyypin diabetes, minullako? »
Suojaa silmät kevätauringolta »
Sairauslomaa vai ei? »
Verenpaine koholla »
Painonhallintaohjelma laihtujalle »
Loistolääkäreitä roppakaupalla »
Eturauhasen vaivoista lääkäriin »
Tuoksuyliherkkyys häiritsee arkea »

KESKUSTELUT

Kuumat aallot
ke, 8. syyskuuta 2010

liikunta, päänsärky ja paino ei putoa
pe, 3. syyskuuta 2010

Mikä vaivaa?
pe, 27. elokuuta 2010

Nuhanenä
ti, 24. elokuuta 2010

Varma tapa laihtua
ti, 24. elokuuta 2010

Laihdutuskaveria?
ma, 23. elokuuta 2010

Otometri
ma, 23. elokuuta 2010

Muistisairaan omaishoitajana
pe, 20. elokuuta 2010

Nuoren tytön paino
ti, 17. elokuuta 2010

Ikuinen särkylääkekierre?
la, 14. elokuuta 2010

Jalkaongelma
ke, 11. elokuuta 2010

Hikimärkä
ke, 28. heinäkuuta 2010

Lomakiloja, voi ei!
to, 22. heinäkuuta 2010

Ylös lamasta!
la, 26. kesäkuuta 2010

Anoreksia?
ke, 9. kesäkuuta 2010