YHTEISTYÖSSÄ

Ravinto

Ravintoaineet

Ravintokuitu – vatsan ystävä

Ravintokuitu on ravinnon sulamatonta ja siksi energiatonta ainesta, kemialliselta rakenteeltaan hiilihydraattia. Kuidun puute tuntuu nopeasti ummetuksena. Vaiva helpottuu, kun ruokavalioon lisätään kuidun lähteitä.

Viljatuotteet paras lähde

Suomalaisen päivittäisessä ruoassa on 20–25 grammaa kuitua. Riittävän määrän, 25–30 grammaa, saa helposti leivästä ja muista viljavalmisteista.

6–9 leipäpalasta saa noin puolet päivän kuidusta. Jos haluaa saada riittävästi kuitua pelkistä kasviksista, on syötävä lähes kolme kiloa sekasalaattia.

Täysjyvätuotteet ovat parhaita, mutta ranskanleipäkin sisältää enemmän kuitua kuin esimerkiksi vastaava määrä perunaa tai omenaa.

Kahdenlaisia kuituja

Vettä sitovia mutta liukenemattomia kuituja on muun muassa vehnänleseissä. Hyytelömäisiä vesiliukoisia kuituja taas kauranleseessä, hedelmissä ja palkokasveissa.

Kuin kuitua

Myös osa ruoan tärkkelyksestä jää imeytymättä ja vaikuttaa kuidun tavoin. Tätä niin sanottua resistenttiä tärkkelystä on
keitetyissä tai paistetuissa ruoissa, erityisesti keitetyissä ja jäähtyneissä perunoissa ja leivässä, valkoisessa vehnäleivässäkin.

 

Sieniä keväällä
Jos sienisaalis jäi syksyllä pieneksi, kaupasta saa läpi vuoden tuoreita viljeltyjä sieniä. Niistä valmistuu nopeasti maukasta ja... Lue lisää
Kahviko terveysjuomaa?
Onko kahvi sittenkin terveysjuoma? Suojaako se todellakin diabetekselta, Parkinsonin taudilta ja impotenssilta? Esitimme kahvista muutamia... Lue lisää
Flavonoidit – suojaavia antioksidantteja
Marjoissa ja kasviksissa on antioksidantteja, jotka sieppaavat vapaita happiradikaaleja ja estävät niiden muodotumista soluissa. Tärkeimpiä niistä ovat... Lue lisää

KESKUSTELUT

mistä sieniä?
pe, 3. syyskuuta 2010

Narkolepsia?
ke, 1. syyskuuta 2010

marjoja roppakaupalla
ti, 10. elokuuta 2010

Hyvät rasvat
pe, 6. elokuuta 2010

Paha Paha Margariini!
to, 5. elokuuta 2010

Tutkimus: Kalsiumtabletit lisäävät sydänkohtauksia
ke, 4. elokuuta 2010

Alkoholin poisjättämisen vaarat?
to, 1. heinäkuuta 2010

kasvimaan tuotokset
ti, 15. kesäkuuta 2010

Miten kasvissyöjän elimistö reagoi lihaan?
ma, 31. toukokuuta 2010

uudet perunat
ti, 25. toukokuuta 2010

MITÄ TEHDÄ LOHKEAVILLE KYNSILLE ???
to, 29. huhtikuuta 2010

Omega 3
la, 10. huhtikuuta 2010

Suomalainen terveys/ravitsemuspolitiikka!
la, 10. huhtikuuta 2010

paljonko leipää?
ma, 5. huhtikuuta 2010

Proteiinia tarpeeksi?
to, 18. helmikuuta 2010