Tupakka lisää alkoholismin aivohaittoja
Raskaudenaikainen influenssa-altistus yhteydessä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön
Korkea ja matala verenpaine hidastavat iäkkään mielentoimintoja
Rintasyöpäriskiä voi pienentää SERM-lääkkeillä
Eturauhassyövän seulomisesta vain vähäinen hyöty
Liikenteen päästöt saattavat altistaa lapset diabetekselle
Ablaatiohoito pitää eteisvärinän kurissa ainakin kolmen vuoden ajan
Soija saattaa pienentää iäkkäiden japanilaisten dementiariskiä
Nuoren tytön paino
torstai, 16. toukokuuta 2013 14:01
Fibromyalgian vähättelyäkö?
maanantai, 13. toukokuuta 2013 16:38
kortisonin haitat - käytön aikana ja loputtua
maanantai, 13. toukokuuta 2013 10:47
Liikuntablogi kiinnostuneille
torstai, 9. toukokuuta 2013 14:37
Omega 3 ja monivitamiinivalmisteet
keskiviikko, 8. toukokuuta 2013 18:25
Ystävä Hyvinkäältä
lauantai, 27. huhtikuuta 2013 19:43
HOME ALTISTUMINEN, SÄDESIENI
perjantai, 26. huhtikuuta 2013 09:46
Valko pälve
torstai, 25. huhtikuuta 2013 19:33
Suolisto- oireet
keskiviikko, 24. huhtikuuta 2013 06:04
Erilaisten persoonien yhteistyö on parhaimmillaan loistavia ideoita, ahaa-elämyksiä, punnittuja suunnanmuutoksia ja onnistuneita toteutuksia.
– Siksi on järkevää miettiä, miten temperamentiltaan erilaiset persoonallisuudet tulevat keskenään parhaiten toimeen, tutkimuspäällikkö, valtiotieteiden tohtori Marko Elovainio Stakesista sanoo.
Omalla rytmillä jaksaa
Nopeasti innostuva tuskaantuu, kun varovaisempi pohdiskelee ja puntaroi. Pohdiskelijaa ahdistaa, kun vauhtiville painaa päälle.
– Työ- ja harrastusryhmissä hidas ja nopea ovat erilaisia osaajia, Elovainio toteaa.
Toinen heittäytyy, innostuu ja rönsyilee. Toinen lämpenee hitaasti, harkitsee ja epäilee. Toinen suoltaa ideoita ja toinen pudottelee niitä maankamaralle, ottaa selvää ja viilaa yksityiskohtia. Nopean rinnalla tarvitaan sitä, joka painaa jarrua, harkitsee ja vie asioita päätökseen.
– Ihmisen luontainen rytmi, nopea ja hidas reagointitapa, on selvästi fysiologiaan sidottu ominaisuus. Ylikuormitumme ja väsymme, jos toimimme liikaa omaa rytmiämme vastaan, Marko Elovainio sanoo.
Yhteistyö luistaa sitä antoisammin, mitä paremmin tunnemme omat vahvuutemme ja heikkoutemme. Sen pohjalta voimme kehittää sosiaalista silmää ja tapoja toimia keskenämme. Samankaltaisuus olisi tylsää.
Valssista sambaan
Marko Elovainio määrittelee, että temperamentti on persoonallisuuden peritty ydinalue. Karkeasti haarukoiden jakaudumme perimältämme selvimmin ulospäin suuntautuviin ekstrovertteihin ja sisäänpäin katsoviin introvertteihin tai hitaisiin ja nopeisiin.
Ihmisen persoonallista rytmiä ja aktiivisuutta sosiaalisissa tilanteissa säätelevät lukuisat seikat, eivätkä ne selity yhden tai kahden geenin perusteella.
Harvat temperamenttipiirteet säilyvät kaikilla elämänalueilla, mutta sosiaalisuus ja rytmi, näkyvät jo pienestä lapsesta. Kasvuympäristö, kokemukset, koulutus ja työtehtävät vaikuttavat, millaisen ilmiasun itse kunkin reagointi elämän myötä saa.
Suurin osa ihmisistä sijoittuu ääritemperamenttien välille.
– Onneksi, sillä ääripäiden edustajat missä tahansa tyypissä joutuvat vaikeuksiin helpommin kuin keskivälin persoonat, Elovainio kommentoi.
Tapaamme myös erilaisten temperamenttien yhdistelmiä. Kaikki nopeasti syttyvät ihmiset eivät ole sosiaalisia, eivätkä harkitsevat ihmiset ole tunne-elämältään tasaisia. Hitauskaan ei aina selity harkitsevuudella ja analyyttisyydellä.
Vihainen vahtii reviiriä
Temperamenttiin kuuluu myös vihamielisyys. Tätä reagointitapaa luonnehtivat kunnianhimo, kilpailevuus, aggressiivisuus ja kärsimättömyys. Näin reagoiva ei luota muihin, ärsyyntyy ja riitaantuu herkästi.
Vihamielisiä piirteitä voi esiintyä millaisella persoonallisuuden tyypillä tahansa, olipa hidas, nopea, ulospäin suuntautunut tai sisäänpäin kääntynyt. Vihamieliset reagointitavat opitaan lapsuuden ympäristöstä ja kielteisten kokemusten myötä. Mutta myös aikuisena uhkaava ja kilpaileva ilmapiiri synnyttää epävarmuutta eikä ihminen pysty antamaan itsestään parasta.
Turvallisessa, sallivassa ja luottavaisessa ilmapiirissä erilaisten ihmisten vahvuudet pääsevät parhaiten esille – olipa kyseessä perhe, ystäväporukka tai työpaikka.
Ihmiset jakavat 4 temperamenttia
ULOSPÄIN SUUNTAUTUNUT on rohkea, avoin, aktiivinen, nopea, usein myös impulsiivinen ja sosiaalisesti kyvykäs, voi olla myös hallitseva.
SISÄÄNPÄIN SUUNTAUTUNUT on harkitsevainen, ei sano kaikkea mitä mieleen tulee, viihtyy omissa oloissaan. Hän voi olla ujo, arka tai epävarma ja pelätä nolatuksi joutumista.
NOPEA siirtyy nopeasti asiasta toiseen, suoltaa ideoita, innostuu herkästi, ideoi villisti, on kärsimätön, ei välttämättä malta saattaa asioita loppuun ja on äärimmillään impulsiivinen.
HIDAS lämpiää hitaasti, harkitsee, analysoi ennen kuin ryhtyy toimeen. Työryhmässä hän ottaa herkästi vastuuta ja katsoo muitten tekemisten perään ja tekee pitkäjänteisesti loppuun sen mitä aloitti.
Parempaan vuorovaikutukseen
Lue lisää erilaisuudesta parisuhteessa.
Hyvä terveys/Helena Hietaniemi
Jaa artikkeli Facebookissa
Tilaa Hyvä Terveys
Ystävä Hyvinkäältä
la, 27. huhtikuuta 2013
Valo
pe, 12. huhtikuuta 2013
puhu minulle pikkuinen
ke, 20. maaliskuuta 2013
Salainen unelma
ke, 13. maaliskuuta 2013
Yksinäisyys
su, 10. maaliskuuta 2013
Luento sikiön kehityksestä Heurekan planetaariossa 7.3. klo 18 on maksuton
ke, 6. maaliskuuta 2013
pitkä rakkaus
ma, 25. helmikuuta 2013
lenkkiseuraa hesan alppikylästä
to, 21. helmikuuta 2013
Mielenkiintoinen kristityn näkökulma seksiin!
la, 16. helmikuuta 2013
Ytäviä Nummelasta
la, 16. helmikuuta 2013
Minun vuoroni?
to, 7. helmikuuta 2013
Apua!
ke, 6. helmikuuta 2013
paljon maksaa abortti? tarviiko vanhemmille kertoa?
ke, 6. helmikuuta 2013
Seinäkalenteri
pe, 1. helmikuuta 2013
Miksi puoliso pettää
ti, 22. tammikuuta 2013