YHTEISTYÖSSÄ

Terveys

Turistiripulin voi välttää

Turistiripuli on seuralainen, jota kukaan ei toivo. Sen voi välttää parhaimmin noudattamalla ruokahygieniaa ja pesemällä käsiä ahkerasti. Käsilaukkuun kannattaa sujauttaa käsihuuhde ja käyttää sitä aina ennen ja jälkeen ruokailun.

turistiripuli ripuli matkailu thaimaaTuristiripulin - matkailijan ikävän seuralaisen, voi pyrkiä välttämään katsomalla mitä syö ja juo.

– Ruoan pitää olla hyvin kypsennettyä. Katukeittiökin käy, kunhan ruoka on kunnolla vokattu tai paistettu. Juomien tulisi olla pullotettuja, matkailulääkäri Jukka Riutta neuvoo.

Kädet fiksu turisti tietenkin pesee usein vedellä ja saippualla tai alkoholipitoisella huuhteella.

Mistä salaatin huuhteluvesi?

Ripulin saa helposti lämpimänä vuodenaikana alueilla, joissa hygienia ei ole meidän tasolla. Turistiripulia aiheuttavat bakteerit, virukset ja alkueläimet. Tautia vastaan ei ole yleistä suojaa antavaa rokotetta.

Ruokahygieniaa ei aina muisteta, sillä esimerkiksi Thaimaassa saadaan paljon salmonellatartuntoja. Niitä tulee muun muassa likaisella vedellä huuhdotusta raakasalaatista.

Jos ripuli varotoimista huolimatta iskee, hoida sitä lepäämällä ja nauttimalla runsaasti nestettä. Aikuisen kuumeetonta ripulia voi hoitaa ilman reseptiä saatavilla ripulilääkkeillä korkeintaan kaksi vuorokautta. Jos olo ei helpotu kahdessa vuorokaudessa tai ripuliin liittyy kova kuume, on syytä olla yhteydessä lääkäriin.

NÄIN HOIDAT TURISTIRIPULIA:

  1. Muista juoda paljon, sillä nestehukka huonontaa kuntoa huomattavasti jo yhdessä päivässä.
  2. Sopivia juomia ovat tee, pullotettu vesi ja laimea mehu sekä Osmosal®-ripulijuoma. Sitä vastaavaa valmistetta voi ostaa useimmista maista Oral Rehydration Solution -nimisenä.
  3. Ripulilääkkeillä (Imodium ja Lopex) voi hoitaa aikuisen kuumeetonta ripulia korkeintaan kaksi vuorokautta.
  4. Syö kevyesti ja helposti sulavaa ruokaa, esim. paahtoleipää, riisiä ja banaaneja.
  5. Pienen lapsen imetystä tai pulloruokintaa jatketaan. Myös vellien sekä muiden helposti sulavien ruokien syöttämistä jatketaan tavalliseen tapaan. Lisäksi annetaan ripulijuomaa.
  6. Ota yhteyttä lääkäriin, jos kunto ei parane parissa päivässä tai kuumeilu jatkuu korkeana yli vuorokauden.

Pirjo Helasti/Hyvä Terveys

LUE LISÄÄ:

matkailijan lääkkeistä

Terveyskirjasto: turistiripulin hoito

 

Lääkkeiden hyödyt ja haitat
Lääkkeet ovat oikein käytettynä turvallisia, vaikka eivät aina täysin haitattomia. Lääkkeellä hoidetaan paitsi sairauden oireita, myös... Lue lisää
Lääkkeitä - uskallanko syödä?
Lääkkeiden sivuvaikutukset pelottavat, riippuvuuskin käy mielessä. Silti määrätty lääke kannattaa ottaa. Lue lisää
Tatuointi - turvallista vai onko?
Tatuoinnin ja lävistyksen voi ottaa huoletta, koska niistä pääsee halutessaan eroon. Onko näin? Lue plastiikkakirurgian erikoislääkäri Kai... Lue lisää
LDL-kolesteroli alas ja tehokkaasti »
Syöminen haltuun lääkärin vinkein »
Flavonoidit talteen tummista marjoista »
Nivelet vahvoiksi liikunnalla »
Verenpaine alas vaikka lääkkeillä »
Hyvän olon 7 askelta »
Hyönteisen pistoksiin helpotusta »
Hormonit tekevät naisen »
Aurinko polttaa, suojaudu »
Punkki uhkaa paratiisia »
Ikäkuulo - minne sirkat katosivat? »
Sisäinen kello kaipaa viritystä »
Kuntoremontti oman mallin mukaan »
Olkapääkivut lääkärin syyniin »
Kasvo- ja suukivuille helpotusta »
Sterilisaatio onnistuu lounastunnilla »
Kivun kierre katki »
Allergialle stoppi alkuunsa »
Silmät eivät käytössä kulu »
Hometalo tarvitsee remontin »
Rintasyöpä! Apua alkusokkiin »
Vatsavaivat kuriin sopivalla ruoalla »
Turistiripulin voi välttää »
Aikaerorasitus - varaudu ennalta »
Uni häiriintyy iltasyöpöttelystä »
Vitamiineja tarpeeksi kevättalvella »
Kipu suojaa ja varoittaa »
Selkävaivan syy selväksi »
Kilpirauhanen kaasuttaa tai jarruttaa »
Pitkän elämän salaisuus »
Aivot kaipaavat treeniä »
Hengitysilma vaalii terveyttä »
Kuiva suu kuntoon »
Sydän kuntoon kantasoluilla »
Akneiho rauhoittuu hoitaen »
Stressi vai kiire? »
Venyttele uni pois »
Suolaa ruokaan harkiten »
Painajaiset turvallisesti hallintaan »
Joulu pöytään kevyesti »
Unihäiriöille kunnon häätö »
Hyvälääkäri.fi »
Kahvi - uusi terveysjuomako? »
Tuoksuherkkkyys yllättää juhlissa »
Verenpaine ja kolesteroli syyniin »
Sydämelle huomiota »
Liikuta sydäntä »
Makeanhimo hallintaan »
Sairastaminen sallittu »
Suojaa hampaita - hillitse mehujen lipittelyä »
Vaihdevuodet myös miehillä »
Polvi kivuttomaksi »
Flunssa estää liikunnan »
Lukihäiriö helpottuu lukemalla »
Huimaus - harmillinen vaiva »
Verenpaine kannattaa mitata kotona »
MS-tautia vastaan »
Herkkä iho puhtaaksi varoen »
Välimeren ruokavalio hellii sydäntä »
Kipu - tunnista vaaralliset »
Lyhyt yöuni lihottaa »
Syöpä sukurasitteena »
Lisäaineet puntarissa »
Helli jalkoja »
Silmät kertovat terveydestä »
Painonhallinnan myytit »
Paino alas pienin askelin »
Sauna kaunistaa »
Munuainen omalta siskolta »
Närästys kuriin »
Kasvissyöntikö terveellistä? »
Vettä voi juoda liikaa »
Punkkeja vastaan rokottaen »
Gynekologille joka vuosi? »
Luonnokasvia lääkkeeksi? »
Hellettä harkiten »
Sauna lämpimäksi oikein »
Aurinko hellii ihoa »
Allergiselle sallittu lemmikki »
Polymyalgiaa vai tavallista vanhuutta? »
Kuukautisia ennen kaikki ärsyttää »
Paha kolesteroli laskuun »
Selkä vahvaksi liikkumalla »
Päänsärkyä särkylääkkeestä »
Keliakia selville ja hoitoon »
Luut lujina pitkään »
Allergia ajoissa kuriin »
Dementiaa vai tavallista muistin pätkimistä? »
Tupakkayskä on keuhkoahtaumatautia »
Päänsärkyyn oikea apu »
Vaihdevuodet lähestyvät, ole valmis »
Flunssa ja antibiootit »
Aikuistyypin diabetes, minullako? »
Suojaa silmät kevätauringolta »
Sairauslomaa vai ei? »
Verenpaine koholla »
Painonhallintaohjelma laihtujalle »
Loistolääkäreitä roppakaupalla »
Eturauhasen vaivoista lääkäriin »
Tuoksuyliherkkyys häiritsee arkea »

KESKUSTELUT

Kuumat aallot
ke, 8. syyskuuta 2010

liikunta, päänsärky ja paino ei putoa
pe, 3. syyskuuta 2010

Mikä vaivaa?
pe, 27. elokuuta 2010

Nuhanenä
ti, 24. elokuuta 2010

Varma tapa laihtua
ti, 24. elokuuta 2010

Laihdutuskaveria?
ma, 23. elokuuta 2010

Otometri
ma, 23. elokuuta 2010

Muistisairaan omaishoitajana
pe, 20. elokuuta 2010

Nuoren tytön paino
ti, 17. elokuuta 2010

Ikuinen särkylääkekierre?
la, 14. elokuuta 2010

Jalkaongelma
ke, 11. elokuuta 2010

Hikimärkä
ke, 28. heinäkuuta 2010

Lomakiloja, voi ei!
to, 22. heinäkuuta 2010

Ylös lamasta!
la, 26. kesäkuuta 2010

Anoreksia?
ke, 9. kesäkuuta 2010