Musiikin kuunteleminen vähentää hengityskonepotilaiden lääkityksiä
Tupakka lisää alkoholismin aivohaittoja
Raskaudenaikainen influenssa-altistus yhteydessä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön
Korkea ja matala verenpaine hidastavat iäkkään mielentoimintoja
Rintasyöpäriskiä voi pienentää SERM-lääkkeillä
Eturauhassyövän seulomisesta vain vähäinen hyöty
Liikenteen päästöt saattavat altistaa lapset diabetekselle
Ablaatiohoito pitää eteisvärinän kurissa ainakin kolmen vuoden ajan
Soija saattaa pienentää iäkkäiden japanilaisten dementiariskiä
Nuoren tytön paino
tänään kello 13:09
Fibromyalgian vähättelyäkö?
maanantai, 13. toukokuuta 2013 16:38
kortisonin haitat - käytön aikana ja loputtua
maanantai, 13. toukokuuta 2013 10:47
Liikuntablogi kiinnostuneille
torstai, 9. toukokuuta 2013 14:37
Omega 3 ja monivitamiinivalmisteet
keskiviikko, 8. toukokuuta 2013 18:25
Ystävä Hyvinkäältä
lauantai, 27. huhtikuuta 2013 19:43
HOME ALTISTUMINEN, SÄDESIENI
perjantai, 26. huhtikuuta 2013 09:46
Valko pälve
torstai, 25. huhtikuuta 2013 19:33
Suolisto- oireet
keskiviikko, 24. huhtikuuta 2013 06:04
Yksi tuntee unissaan olevansa kuin elokuvissa, näkee paljon kaikenlaista kiehtovaa. Toisen unet ovat yksitoikkoisia, tuskin niitä muistaakaan.
– Unielämäänsä voi monipuolistaa ja rikastuttaa. Se tapahtuu, kun kiinnostuu itsestään ja muista ihmisistä, inhimillisyydestä yleensä, ja kun hyväksyy sen, että elämässä tapahtuu monenlaista, sanoo psykologi ja psykoanalyytikko Leena Klockars.
Unien vilkastumisen hän selittää johtuvan siitä, että osa päivän tapahtumista tulee uniin niin sanottuina päiväjäänteinä. Oma yksilöllisyys määrää, minkälaisia nämä unien jatkokäsittelyyn siirtyvät tapahtumat ovat. Aina ne kuitenkin ovat tunnepitoisia, mutta tunne voi olla mikä vain mukavasta pelottavaan. Päiväjäänteet voivat myös ilmetä hyvinkin tuntemattomassa muodossa, vaikkapa vain pieninä unen sivujuonteina.
– Kun terapiassa puhutaan unista, yhtymäkohta arkeen löytyy yleensä aina, Klockars sanoo.
Uhat hallintaan
Unennäköä neurotieteen ja kognitiivisen psykologian näkökulmasta tutkiva psykologian professori Antti Revonsuo on osittain samaa mieltä.
– Unien näkeminen kuuluu ilmeisesti ihmisen biologiseen olemukseen, sillä ihmiset näkevät unia kaikissa kulttuureissa ja täysin automaattisesti. Unien näkemistä ei tarvitse lapsille opettaa, hän sanoo.
– Keskustelemme unissa toisten uni-ihmisten kanssa, eikä meillä ole aavistustakaan siitä, mitä he aikovat sanoa tai tehdä, vaikka he ovat oman mielemme tuotteita.
Revonsuon mielestä unissa esiintyvät tunteet ovat enimmäkseen negatiivisia. Näin on, koska unennäkö pohjaa ihmisen evoluutioon. Tämän tutkimiseksi Revonsuo on kehittänyt niin sanotun uhkasimulaatioteorian.
– Unen perimmäisiin tehtäviin kuuluu opettaa selviytymään mahdollisista uhista. Uni treenaa meitä tulevaisuutta varten siltä varalta, että jokin uhista sattuu toteutumaan, hän selittää teoriaansa.
Unista Revonsuon erikoisalaa ovat painajaiset. Niissä yleisintä ainesta ovat takaa-ajo, hyökkäys, kaatuminen, lapsilla yksinjääminen ja eksyminen. Nämä kaikki ovat olleet hengenvaarallisia tilanteita ihmisen alkuhistoriassa, kun vielä elettiin luonnon ehdoilla.
Yliedustettuja unien uhkakuvia ovat putoamiset.
– Ehkä siksi, että ne todennäköisesti ovat vanhempia kuin ihmislaji. Homo sapiensin edeltäjät nukkuivat puissa, koska se oli turvallisinta. Puusta putoaminen tiesi joutumista pimeässä pedon ateriaksi.
Tästä on jäänyt kaikuja nykyihmisenkin reaktioihin. Putoamisunesta säpsähtää nukahtamisvaiheessa herkästi hereille, koska sisäinen apinamme on silloin valppaana.
Tutki unen tunteita
Kun psykoanalyysissa tutkitaan putoamisunia tai unia yleensä, niitä lähestytään yksilön oman elämän ja tunteiden kautta.
– Mietitään, onko kysymyksessä ehkä putoaminen unelmista maan pinnalle. Se voi selvitä, kun vielä muistelee, onko hiljan kokenut vaikkapa pettymyksen, jonka käsittely ajatuksissa ja tunteiden tasolla on kesken, Leena Klockars sanoo.
Kun kuulostelee, minkälainen tunnetila unessa vallitsi, voi oppia ymmärtämään paremmin itseään. Tuoko tuore pettymys ehkä mieleen jotain aiemmin elämässä tapahtunutta ikävää? Toistuiko siinä jokin jo unohtunut, ikävä tunne?
Unien tunnetiloja on Antti Revonsuonkin mielestä hyödyllistä tutkia.
– Unet näyttävät, minkälaista tunnepitoista, tiedostamatontakin ainesta päässä liikkuu. Vain voimakkaimmat tunteet tarttuvat unennäön haaviin.
Unia kannattaa hänen, kuten Leena Klockarsinkin mielestä kirjoittaa muistiin. Silloin alkaa nähdä toistuvia teemoja ja saa selvyyttä siihen, miksi jonain tiettynä aikana pitää katsella tietynlaisia painajaisia.
Vanha pelko palaa
– Painajaiset eivät tule tyhjästä vaan ne nousevat muistiin arkistoituneista peloista. Ne aktivoituvat, jos hiljattain on esimerkiksi tapahtunut jotain, joka on nostanut pintaan vanhan trauman.
Näin voi käydä, jos vaikka raiskattu pitkienkin aikojen kuluttua näkee jotain raiskaajasta muistuttavaa. Painajaisten aktivoitumiseen riittää, että muistijälki vain välähtää mielessä. Se voi tapahtua niin nopeasti, ettei siitä ehdi tulla tietoiseksi. Tämäkin on loogista evoluution kannalta: kun näkyy pienikin vihje vihollisheimosta tai leijonasta, uni käynnistää puolustautumisharjoitukset.
Painajaisten määrä lisääntyy myös stressin alla yleensä. Silloinkin kokee itsensä uhatuksi.
– Kroppa on tilassa, joka tuntuu samalta kuin uhattuna olo, vaikka konkreettista uhkaa ei ehkä oikeasti ole. Tunnemuistista alkaa kuitenkin pulpahdella esiin mahdollisia uhan aiheuttajia.
Luovuutta tulkintaan
Leena Klockars ottaa painajaisen tapaisista, psykoanalyysissa usein puheena olevista unista esimerkin, joissa päällimmäinen tunnetila on häpeä.
– Lähes kaikki ihmiset ovat joskus unissaan vähissä vaatteissa tai alasti katuvilinässä tai muualla, missä se ei ole sopivaa. Usein tällainen vähäpukeisuus on muistuma menneestä elämästä, jostain, mikä on hävettänyt. Samoin kuin se, että unessa ollaan kahdenkeskisessä tilanteessa toisen ihmisen kanssa, mutta paikalla yksityisiä asioita näkemässä on muutakin väkeä.
Kiinnostavia näkymiä saattaa avautua, kun pohtii, miksi tällainen uni tuli uudelleen juuri nykyisessä elämänvaiheessa. Tuntuuko ehkä nytkin olevan jotain häpeämistä? Ja vielä tärkeä jatkokysymys itselle: onko häpeämiseen todella syytä ja mistä tämä häpeä oikein tulee?
Omien unien tulkinnassa Leena Klockars neuvoo muistamaan luovuuden ja vapauden. Niitä voi harjoitella uskaltautumalla miettimään, mitä kaikkea – vaikka nolostuttavaakin – unesta tulee mieleen.
– Tärkeää on antaa ajatuksissaan tilaa sille, että unen symbolisilla elementeillä voi olla monia erilaisia merkityksiä. Niitä ei pitäisi lähestyä tiukan älyllisesti vaan vapaina mielteinä.
Symboleihin ei siis pitäisi suhtautua yksioikoisesti, vaikka unientulkintaoppaat niin neuvovat, Leena Klockars sanoo.
Käärmeen kuuluu pelottaa
– Käärme ei ole unessa aina seksuaalisuuden symboli eivätkä portaat aina tarkoita astumista johonkin uuteen. Merkitykset löytyvät todennäköisemmin unennäkijän oman persoonallisuuden, unen ajankohdan ja siihen liittyvien muiden asioiden mukaan, hän sanoo.
Ihmiskunnan muinaishistorian kannalta katsottuna unen käärme tai vaikka hämähäkki on pelkästään se, miltä näyttää ja mitä reaktioita saa aikaan.
– Myrkylliset otukset merkitsivät muinoin suurta vaaraa. Ihmiskunnasta ovat luonnonvalinnan kautta karsiutuneet ne, jotka eivät niitä pelänneet. Jäljelle jääneillä elämää suojaava pelko vaikuttaa yhä myös unissa.
Joskus uni toteutuu
Sen lisäksi, että unet lisäävät itsetuntemusta, ne aivan järkiperäisestä syystä myös vähän ennustavat.
– Tämä on mahdollista, koska unet pohjaavat muun muassa näkijänsä ajatuksiin ja tunteisiin. Ne taas ainakin jonkin verran ennustavat, mitä hän tulee tekemään, Leena Klockars sanoo.
Totta kognitiivisen psykologiankin näkökulmasta. Uni ottaa aineksensa muistista. Usein aineksiin liittyy negatiivisia latauksia, joiden ympärille uni kehittyy.
– Kun on itse lähdössä lentomatkalle, näkee herkästi unta lento-onnettomuudesta, jos sellainen on samoihin aikoihin tapahtunut. Tässäkin uni esittää uhat äärimuodossa. Se opettaa valmistautumaan pahimpaan mahdolliseen, Revonsuo sanoo.
Mutta ei uni ole väylä tulevaisuuden tapahtumiin.
– Koska unia nähdään paljon, jokin niistä toteutuu tilastollisen todennäköisyyden mukaisesti, kuten lottovoitto. Silloin voi tulla voimakas tunne, että uni tiesi jotain, Revonsuo sanoo.
Näin unet koostuvat
Kun tutkit uniasi
Hyvä terveys/Pirjo Helasti 6.6.2012
Lue lisää unien selittämisestä.
Jaa artikkeli Facebookissa
Tilaa Hyvä Terveys
Ystävä Hyvinkäältä
la, 27. huhtikuuta 2013
Valo
pe, 12. huhtikuuta 2013
puhu minulle pikkuinen
ke, 20. maaliskuuta 2013
Salainen unelma
ke, 13. maaliskuuta 2013
Yksinäisyys
su, 10. maaliskuuta 2013
Luento sikiön kehityksestä Heurekan planetaariossa 7.3. klo 18 on maksuton
ke, 6. maaliskuuta 2013
pitkä rakkaus
ma, 25. helmikuuta 2013
lenkkiseuraa hesan alppikylästä
to, 21. helmikuuta 2013
Mielenkiintoinen kristityn näkökulma seksiin!
la, 16. helmikuuta 2013
Ytäviä Nummelasta
la, 16. helmikuuta 2013
Minun vuoroni?
to, 7. helmikuuta 2013
Apua!
ke, 6. helmikuuta 2013
paljon maksaa abortti? tarviiko vanhemmille kertoa?
ke, 6. helmikuuta 2013
Seinäkalenteri
pe, 1. helmikuuta 2013
Miksi puoliso pettää
ti, 22. tammikuuta 2013