|
|
 torstai, 27. tammikuuta 2011 19:21
Moi! Kävi tässä mielessä, että kun itse aloitin liikkumisen ja laihduttamisen noin vuosi sitten, mulla oli ihan samoja oireita. Tarkemmin kun aloin miettiä asiaa, tulin siihen tulokseen, että jos vatsalihakset on heikossa kunnossa ja niitä yht´äkkiä jossain jumpassa yritti kamalia määriä raataa, tulin epähuomiossa jännittäneeksi kaulalihaksilla. Vatsalihasten kunto ei riittänyt. Siitä sain kamalia hartiakipuja ja päänsärkyä. Tähän ongelmaan taas auttaa hyvin kun pitää suun auki vatsalihaksia tehdessä, silloin ei pääse jännittämään kaulalihaksilla niin paljon. 
|
|
|
 perjantai, 28. tammikuuta 2011 21:31
Kiinnitin suomiota siihen että liikuntasi on tosi tehokasta. osa laihduttajan treenista pitäisi olla matalasykkeistä ja pitkäkestoista. Esim tunnin kävelylenkki.
Ruokavalio muutoksia täällä on ehdotettukin. Yksi olennaisin osa olisi muistaa pitää huolta siitä että vihanneksia ja hedelmiä tulee syötyä tarpeeksi. Ne tekevät myös hyvää ruuansulatukselle. Itselläni tulee helposti päänsärkyjä silloin kun ruoka jumittaa kropassa.
|
|
|
 keskiviikko, 23. maaliskuuta 2011 01:36
Samantyyppiseen niskan ja takaraivon välisen alueen päänsärkyyn olen vihdoin saanut fysiatrilta avun. Se on Propralia 10 mg heti oireen alkuvaiheessa. Jos säryn päästää pitkittymään, vaiva saa myös muita haitallisia piirteitä ja särystä on todella vaikea päästä eroon. Ennen ko. lääkkeeseen turvautumista olin saanut vaikka minkälaisia ohjeita ja kokeillut monia eri lääkkeitä. Joku fysiatri luokitteli vaivani migreeniksikin, mutta migreenilääkkeistä ei ollut apua, haittaa vain. Olen kuntoutustyöntekijä, joten venyttelyitä, mineraaleja sun muita kikkoja olen myös kokeillut sinnikkäästi. Oma päänsärkyni provosoituu tehokkaasta kuntoilusta ja yhtä hyvin myös unen aikana. Mutta onneksi PROPRAL on antanut avun. Kysy reseptiä lääkäriltäsi ja kokeile! Itselläni ei ole ollut minkäänlaisia sivuvaikutuksia ja apu on nopea ja tehokas.
|
|
|
 torstai, 5. tammikuuta 2012 16:36
lauantai, 8. toukokuuta 2010 17:29 Vierailija kirjoitti: olen liikkunut 2xvk 1h kerrallaan joko pumpissa tai zumbassa tai kuntojumpassa noin kolmen kk:n ajan. kuntoni on noussut ja lihakset kasvaneet. painoni on noussut, eikä laskenut. yritän laihduttaa 14 kiloa pois mutta olen kummissani kun paino ei putoa. syömisessä en ole tehnyt mitään muutoksia, ehkä salaatteja enemmän, mutta liikuntaa olen lisännyt nollasta tuohon kahteen kertaan viikossa. missähän vika?
toinen juttu on se että päätäni alkaa särkeä joka tunnin jälkeen vaikka tunnen että kuntoni on kasvanut. olen tästäkin kummissani. osaako joku sanoa mikä auttaisi päänsärkyyn? niskakin on sitten jumissa.. pitäisikö minulla olla tunnilla mukanani jotain oikeaa voimajuomaa eikä vettä, että voisin koko tunnin rehkiä? kiitos jos autat!  vanta totuus lihas painaa enemmän kuin läski, oliskohan siinä vastaus siihen että paino ei putoa mutta kroppa vaan kiinteytyy, olisit tyytyväinen
|
|
|
 sunnuntai, 8. tammikuuta 2012 11:43
ne naiset jotka käyttävät korkeakantaisia kenkiä hoitavat tietämättä omaa tervyttä ja niinettä kaikille
|
|
|
 lauantai, 28. tammikuuta 2012 21:57
lihaksethan ei kasva hetkessä eli jos paino jumittaa, on luultavastikin syy siinä että et syö tarpeeksi. kumma kyllä mutta painonpudotuskin vaatii tietyn määrän kaloreita ja jos niitä ei tule niin elimistö panttaa vararavintoa. joten tästä päästään vanhaan viisauteen eli syömällä laihtuu. ja lisäksi liikuntaa reilusti lisää sekä aerobista että anaerobista, korkea ja matalasykkeistä
|
|
|
 maanantai, 5. maaliskuuta 2012 11:06
Hei! Jos haluaa pudottaa painoa, ja tuntuu ettei millään laihdu niin kannattaa otta liikunnan ja ruokavalion lisäksi apuun laihdutusläke. Esimerkiksi apteekista saatava orlistat sandoz on hyvä.Itse onnistuin laihduttamaan sen avulla 10 kg ja takas ei oo tullu ! nyt voi hyvällä mielllä odotella kesää ja bikinikauden alkua 
|
|
|
 keskiviikko, 28. maaliskuuta 2012 14:34
Kannattaa kokeilla laihdhtutuslääkkeitä,niitten avulla pystyy nopeuttaan puolet lisää laihtumista. Mulla toimii Orlistat Sandoz. Se on reseptivapaa ja löytyy apteekista. Päänsärkyyn suosittelen ihan perus buranaa,mobilaattia tai hierontaa niska hartia seudulle.
|
|
|
 keskiviikko, 28. maaliskuuta 2012 16:43
Joku kertoi saaneensa PROPRALIA päänsärkyyn. Eikö se ole beetasalpaajaa? Käytetäänkö sitä päänsärkyyn  ? Olen aina ollut siinä uskossa, että sitä käytetään mm. esiintymisjännityksen aiheuttamaan vapinaan rauhoittamaan sympaattista hermostoa. Se myös tasaa sydämensykettä eli ei päästä sitä laukkaamaan tuhatta ja sataa. ilmeisesti myös laskee verenpainetta. Tämähän on lääkärin määräämä reseptilääke. 
|