Ollaan oltu naimisissa yli 10 vuotta ja meillä on kolme lasta. Sattuman kautta sain selville että mieheni on pettänyt minua useiden eri naisten kanssa ympäri kaupunkia. Nyt hän sanoo että hän on tuollaiset puuhat lopettanut, lupaa olla kunnolla ja haluaa jatkaa avioliittoamme lasten takia, ei halua päätyä viikonloppuisäksi.
En varmaankaan ole ainoa samassa tilanteessa kärvistelevä nainen, kaipaisin kipeästi kokemuksia muilta saman läpikäyneiltä. Voiko tällaisen unohtaa ja onnistuuko uusi yritys, vai kummittelevatko miehen puuhastelut mielessä vielä vuosienkin päästä ja voiko toiseen enää lainkaan luottaa?

Minulla oli muutama vuosi sitten ihan samanlainen tilanne paitsi, että toinen nainen oli miehen työtoveri. Mekin naimisissa 10 vuotta ja kolme lasta. Se oli ihan kauhea shokki, lopulta pystyin nukkumaan vain unilääkkeiden avulla. Mies vakuutti, että uusi suhteensa ei ole vakava (!) ja että se loppuu, mutta ei sitten loppunutkaan. Muutin lasten kanssa pois, mutta pakotin hänet ottamaan lapset joka toinen viikonloppu luokseen. Olisi luistanut siitä, vaikka lapsia rakastaakin. Onneksi ei ollut mitään päihdeongelmaa tms.

Neljän kuukauden päästä hän alkoi ottaa useammin yhteyttä ja puhuimme paljon. Hän lähti kanssani parisuhdeterapiaan ja saimme avattua solmuja. Toinen nainen jäi ja palasimme takaisin yhteen. 8-vuotias poikamme oirehti tosi pahoin eroa ja hän toimi kyllä katalysaattorina yhteen palaamisessa, toki rakastin miestäni edelleen. Ollaan nyt oltu yhdessä ja oikeastaan entistä onnellisempia ollaan. Oli se sellainen kokemus.

Vaikea neuvoa toista, kaikki riippuu siitäkin, onko miehesi tosissaan ja onko parantanut tapansa. Ehkä terapiaan meno auttaisi. Me kävimme ensin kaupungin järjestämässä terapiassa ja se oli ihan kauheaa, terapeutti oli mies ja tunsin, että minut syylllistettiin siellä ja mies sai kaiken empatian. Vaihdoimme MLL:n ratkaisukeskeiseen terapiaan ja se oli meille hyvä. Voimia sinulle!

kyllähän se niin on ettet ne pettäjät koskaan taida oppia. jos kerran tekee , tekee melkovarmaan uudestaankin. et voi koskaan luottaa täysin. lähde nyt kun vielä olet nuori.

Aika pessimistinen edellinen kirjoittaja. Niinhän se on, että moni jatkaa pettämistä, mutta eivät nyt sentään kaikki! Hyviäkin esimerkkejä on siitä, kuinka tilanne korjautuu JOS MOLEMMAT sitä täysillä tahtovat.

Minulla on ollut samanlainen tilanne. Mieheni petti minua useiden naisten kanssa 16 vuotta sitten. Hän jäi kiinni, ja asia puitiin keskenämme ja hän päätti parantaa tapansa ja jäädä kotiin minun ja vauvan luokse. Aikaa kului todellakin tuo 16-vuotta ja nyt ollaan samassa tilanteessa sillä erolla, että nyt hän on sitten ottamassa eroa. Jos aikaa voisi kääntää takaisin, en olisi ottanut häntä tuon 16-vuotta sitten tapahtuneen jälkeen takaisin. Ei tiikeri raidoistaan pääse eikä mies tavoistaan. Kantapään kautta tämän sain oppia.

Olen ollut suhteessa toisen mieheen.Tosin en sitä itse tiennyt.Kaikki salattiin,hyvin tarkkaan,ja ehdin todella kiintyä tähän mieheen.Miehen vaimo soitti erään illan jälkeen ja en järkytykseltä saanut sanottua,etten tiennyt vaimosta.Nyt,jälkeenpäin,olen saanut tietää,etten ollut matkan varrella ainoa sivusuhde,vaan ulkopuolinen kertoi tietävänsä miehen olevan ns.pelimies.Ikävää,koska omassa avioliitossani aiemmin olen tullut mitä ikävimmässä tilanteessa petetyksi..En voi luottaa,en enää,että nämä"pelimiehet" kovinkaan usein tapojaan muuttaisivat!Pitävät vaimoa "varmana" nakkina,ja muita viihdykkeinä ja egonsa pönkittäjinä.Tietysti,poikkeuksiakin on ja kannattaa tutkailla tilannetta ennenkuin luovuttaa.

Petetyksi tuleminen on aina rankka juttu . Ajattelin silloin nuorena, että se on kerrasta poikki, jos niin kävisi itselle. Omalle kohdalle kun se sitten kuitenkin sattui, asia ei ollutkaan niin yksin kertainen ( lapset / tunteet = rakkaus mieheen kaikesta huolimatta ).
Olemme ( M 45v, N 44v ) olleet nyt naimisissa kohta 23v ja lapset ( 3kpl ) ovat jo yhtä vaille täysi-ikäisiä. Meillä ei ole ikinä riidelty. Lapsetkin sitä joskus ihmetelleet, kuin kavereiden kanssa ovat keskustelleet ja kuulleet kaverien kertovan vanhempiensa riidoista. Joskus on jotain pientä suuhtatamista ollut, mykkäkoulua minun harrastamanani, mutta huudettu ja räyhätty ei olla ikinä. Olemme olleet sopuisia.
Mieheni petti ensimmäisen kerran 10v sitten, suhde kesti muutaman kuukauden. Sen asian kanssa olen sinut, olen sen mielessäni ja mieheni kanssa käsitellyt, asia ei ole jäänyt vaivaamaan, siitä ei ole puhuttu sen jälkeen. Olen saanut luottamukseni mieheen korjattua.
Nyt mies on tehnyt jo muutaman vuoden töitä Aasian puolessa. Aluksi oli siellä 2-3vko 4-6 / vuosi. Nyt työn takia ( siis oikeasti ! ) ollut siellä enemmän kuin Suomessa, täällä ollut vuoden sisällä vain kuukaudan päivät.
Kaikki muuttui viime syksynä, kun sieltä tuli taas mukana pari työkaveria, aasiatarta tällä kertaa, miehen alaisia. Yöpyivät meillä, se oli silloin ok. Mutta sen vierailun aikana alkoi minulle tulla tunne, epäily jostain, ajattelin kuitenkin kuvittelevani. Miehen käytös näistä naisista toista kohtaan oli liian huolehtivainen ja tunsin jääväni taka-alalle, huomiotta. Toinen näistä naisista taas "liihotteli" omassa maailmassaan, oli juuri mennyt naimisiin. En silloin tyhmyyttäni mitään sanonut, ajattelin, että menee "isäntänä" olemisen piikkiin. Olin kuitenkin loukkaantunut / mustasukkainen naisen saamasta huomiosta ja mielestäni sen näytinkin ( mies sanoo nyt, ettei olisi sitä huomannut ). En vain ottanut asiaa puheeksi mieheni kanssa, sitä olen katunut nyt.
Sen syksyn jälkeen, kun mies kotona kävi, ei meidän välillä ollut sängyssä puuhastelua miehen "pehmeyden" takia. Laitoin sen hänen työstressin piikkiin ( oli ja on edelleenkin ihan oikeasti stressaantunut ). Nyt ei olla edes yritetty, siinä asiassa pallo on miehellä.
Uutena vuotena -09 sitten maailmani romahti kunnolla, kun löysin vahingossa, mieheni ollessa saunassa, miehen takin taskusta 2 kondomipakettia ( oli pakkaamassa kun lähtö seuraavana päivänä ) ja saman tien kävin katsomassa miehen puhelimen kuvat ja viestit ja sain lisää todisteita. Miehen surkea selitys oli, kun kysyin oliko tällä suhde alaisensa kanssa, että vie ne sille naiselle ( 17v nuorempi miestäni, naimisissa, 1 lapsi eikä mies vaimonsa salasuhteesta tiedä eikä kuulema ole tarkoituskaan kertoa ) joka käyttää ne miehensä kanssa. Olisi voinut tuota mielikuvitusta hieman enemmän olla kun valehtelu linjalle lähti . Puhelimen tutkimisesta ei mies vieläkään tiedä, luulee kärähtäneensä vain paketeista. Sen jälkeen on elämäni ollut yhtä henkistä kaaosta ( kysymyksiä pää täynnä, vastauksia 0 ). Mies kävi helmikuussa edellisen kerran ja silloin tunnusti suhteen, kun kysyin asiaa uudelleen. Olin tavallaan helpottunut, koska tunnusti ja sain varmuuden.
Kaikkein typerintä tässä asiassa on, että kaikesta huolimatta, kaikesta kokemastani tuskasta, haluan mieheni edelleen takaisin, rakastan häntä ja sen olen sanonut miehellekin heti tunnustuksensa jälkeen. Helmikuussa sovimme, että katsomme asiaa ainakin vuoden eteen päin, ennen kuin teemme päätöksiä ( katsotaan pitääkö lupaus hänen puoleltaan ). Lapset olemme sopineet pitävämme pimennossa asiasta. Mies luulee ( mietin onko oikeasti näin hyvä uskoinen ), että asia on näin. Kerroin kuitenkin heti heille mikä on tilanne: isä pettää ja äiti rakastaa kuitenkin ja haluaa isän takaisin, koska tuon ikäisille on vaikea selittää miksi isi tekee joitain asioita kuten tekee ja miksi äiskä on siipi maassa. Ovat sitä mieltä, etteivät tule hyväksymään toista naista ja katkaisevat suhteensa isääsä, jos ero meille tulee. Olen kuitenkin sanonut, että se on väärä ratkaisu. Ongelma on minun ja isä, eikä isän ja lapsien. En halua heidän väliensä rikkoontuvan. Kerroin myös, että on ollut aikaisempikin tapaus.
Nyt mies tuli lomalle / työtä tekemään tänne Suomen päähän. Se nainen on tulossa heinäkuuksi tänne, viettävät sen ajan kahden. Sen jälkeen on taas minun kanssa kotona elokuun. Olemme jutelleen paljonkin tässä parin päivän aikana ja olen saanut vastauksia kysymyksiini, joita on ainakin se miljoona. On selvinnyt, että suhde alkoi jo ennen syksyn Suomen vierailua. Tapailevat nyt satunnaisesti, asuvat eri kaupungeissa, mutta tekevät sen lisäksi ajoittain työmatkoja maan sisällä yhdessä / muitakin mukana. Syyksi sanoo työpaineet, siihen liittyen naisen avun + tukemisen työssä, oli paikalla / saatavilla, "puhuvat samaa kieltä" ym. Suhteen aloitus oli tapa purkaa stressiä ymmärsin. Myös mies kokee, että näytin hapanta naamaa sen syksyisen vierailun jälkeen hänen täällä käydessä. Sitä en tarkoituksella tehnyt, mutta olin ja koen edelleenkin olevani loukkaantunut ja mustasukkainen saamastani kohtelusta. Koen, että minussa on yhtä lailla vikaa tietyissä asioissa, että tässä jamassa ollaan, mutta mies vain teki ratkaisunsa.
Mies pitää suojamuuria ympärillään ja on varautuneen oloinen. Sanoo, että rakastaa minua, tunteiden näyttäminen kuitenkin ontuu, halaamaan suostuu, mutta esim. pusuja en saa. Uskon naiivistikin, että rakkautta on vielä oikeasti olemassa, mutta....
Olen kai typerääkin typerämpi, kun olen suostuvainen ( oma tahtoni / ajatukseni ) sopeutumaan tilanteeseen, että miehellä on se toinen, että meillä on sellainen vapaa suhde. Haluan tämän meidän liiton kestävän tämänkin sotkun. Enkä halua pitää sitä pystyssä pelkän kulissin takia vaan oikeasti rakastan miestäni ( enkä mielestäni täytä psyyk. jotenkin vinoutuneen, sitoutumispakkoisen, luopumista pelkäävän kriteereitä ) Haluan selvittää ongelmat, koota palaset kokoon ja laittaa ne uuteen järjestykseen, niin että kuvasta tulee kokonainen ja ehyt, kestävä.
Olenko sittenkin jotenkin ? Kertoisiko joku, jolla on edes jotenkin samanlainen kokemus, mitä tehdä !!!

Minulla samantapainen kokemus takana.Lapsien synnyttyä mies meni ja petti,jäi kiinni,jonka jälkeen lopetti suhteen.Kuitenkin matkan varrella(liki 20v) ollut näitä ihastumisia ja deittaillutkin salaa parin kanssa..Sitten ilmaantui kuvaan naapurin rouva,ja se riitti minulle.Otin lapset ja muutin vuokralle.Vuosikausia kertoi,kuinka olen rakas ja tärkeä,mutta teot puhuivat puolestansa.Vasta minut menettäessään mies oikeasti muuttui,kasvoi keskenkasvuisesta,itsekkäästä,nautinnonhaluisesta pojanklopista mieheksi,joka tajuaa vastuunsa ja velvollisuutensa perhettään kohtaan!Sinkkuilu loppui ja parin vuoden eron jälkeen olemme selvittäneet sotkut ja palanneet yhteen,nyt jo 4 v uutta,paljon aidompaa ja rehtiä elämää takana.Ja ehkä mies pelästyi sitäkin,kun erossa ollessa alkoi ympärilläni pörräämään ihan uusia kasvoja..Meille ero oli hyvästä,niin kipeetä kuin se tekikin.Ymmärsi toisen arvon.Ja mies tietää,että en enää suostu kynnysmaton asemaan.Tälläinen meidän tarinamme,jossa onnellinen loppu kaikkien kärsimysten jälkeen.

Ketään ei väkisin pidetä.Jos mies on mennäkseen,se myös menee.Siinä ei porut ja pyynnöt auta.Näin opetti äitini ja neuvoi päästämään toisen menemään,ettei oma elämä "kutistu" murehtimiseen,vahtimiseen ja ahdistukseen,se kun kalvaa sielua ja syvältä.Me ei omisteta kuin itsemme ja ainutkertainen on tämä elämä.Vapauttaminen vapauttaa myös toisen,saa aidosti käydä läpi surun ja lopulta jatkaa elämää.Lohduttaa,kun oivaltaa,että tämäkin menee ohi ajan saatossa.. "Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat,joita en voi muuttaa.Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

torstai, 17. kesäkuuta 2010 04:27 Vierailija kirjoitti:

Myös mies kokee, että näytin hapanta naamaa sen syksyisen vierailun jälkeen hänen täällä käydessä. Sitä en tarkoituksella tehnyt, mutta olin ja koen edelleenkin olevani loukkaantunut ja mustasukkainen saamastani kohtelusta. ...

Mies pitää suojamuuria ympärillään ja on varautuneen oloinen. Sanoo, että rakastaa minua, tunteiden näyttäminen kuitenkin ontuu, halaamaan suostuu, mutta esim. pusuja en saa. ...

Olen kai typerääkin typerämpi, kun olen suostuvainen ( oma tahtoni / ajatukseni ) sopeutumaan tilanteeseen, että miehellä on se toinen, että meillä on sellainen vapaa suhde. Haluan tämän meidän liiton kestävän tämänkin sotkun. Enkä halua pitää sitä pystyssä pelkän kulissin takia vaan oikeasti rakastan miestäni ( enkä mielestäni täytä psyyk. jotenkin vinoutuneen, sitoutumispakkoisen, luopumista pelkäävän kriteereitä ) Haluan selvittää ongelmat, koota palaset kokoon ja laittaa ne uuteen järjestykseen, niin että kuvasta tulee kokonainen ja ehyt, kestävä.

Haluan sanoa sinulle saman minkä sanoin äidilleni, joka oli tilanteessasi.

Olet varmasti upea nainen, vaikket ehkä omasta mielestäsi. Olen haistavinani käytöksestäsi itseluottamuksen ja terveen itserakkauden puutetta. Ymmärrän, että on vaikea jättää rakas ja erityisesti tuttu, turvallinen mies, jonka kanssa on jo kaksi vuosikymmentä takana. Toivon, ettet pidä minua ilkeänä ja julmana ihmisenä kun sanon näitä asioita. Olen puolellasi ja haluan tuoda näitä ajatuksia sinulle mietittäväksi, jotta voit pähkäillä tilanteesi valmiiksi ja saisit mielenrauhan.

Hän pakenee sinua. Syyllistät itseäsi tilanteessa, jossa hän, et sinä, on tehnyt väärin. Miehesi antaa sinun syventää tätä käsitystäsi itsestäsi huomauttelemalla syksyisestä äksyilystäsi. Miehesi ei suostu kuin halaukseen (tätejäkin halataan!) ja kieltäytyy intiimistä suudelmasta. Etäännytä itsesi tilanteesta ja katso sitä ulkopuolelta: onko hänen sydämensä jo Aasiassa? Oletko sinä vain ärsyttävä kahle, joka pitää häntä sidoksissa Suomeen? Huomaan myös käytöksestäsi tiettyä marttyyriyttä: kerroit sopimuksesta huolimatta lapsillenne tilanteesta, ja sitten kielsit heitä tuntemasta isäänsä kohtaan negatiivisia tunteita isän aiheutettuaan mielipahaa heidän äidilleen. Haluat, että liittonne kestää tämänkin koettelemuksen. Yritätkö varmistella että olet "hyvis" tässä tarinassa?

Jos et pysty hyväksymään vapaata suhdetta, sinun ei tule jäädä sellaiseen tilanteeseen, jossa miehesi sitä haluaa. Voitko olla onnellinen tilanteessa, jossa odotat uskollisesti kotona miehesi paluuta? Teeskenteletkö onnellista sillä välin, kun hän rakastaa aasiatartaan jossain kaukomailla? Jos voit elää sen kanssa etkä koe mustasukkaisuutta miehestäsi tai katkeruutta hänen suhteestaan, voit jäädä.

Älä kuitenkaan teeskentele, että kaikki on ok, mikäli et ole. Se on epäreilua teitä molempia kohtaan. Jos vuositolkulla kärsit epäreilua kohtelua, väsytät itseäsi turhaan. Jos et pysty elämään vapaassa suhteessa, on parempi, että lähdet ja alat etsiä sellaista rakkautta, joka kuuluu vain ja ainoastaan sinulle. Miehesi ei ole ainoa mies maailmassa, vaikka kuinka juuri nyt saattaa tuntua siltä. Joskus pitää uskaltaa hypätä pois tutusta ja turvallisesta raiteesta päästäkseen onnellisemmalle kiskolle. Haluan että olet onnellinen ja toivon totisesti, ettet jää avioliittoosi, jos se tekee sinut onnettomaksi.

Haluan vielä kertoa aikuisen avioerolapsen silmin erosta: Uskon olevani suunnilleen lastesi ikäinen, olen 23-vuotias. Kun äiti kertoi että isä pettää häntä, se ei ollut enää oikeastaan yllätys. Olin aavistellut tilannetta jo lähes 10 vuotta. Kannustin häntä jättämään isän, koska toivoin, että äiti voisi olla onnellinen sekä tietystä kostonhalusta. Olin ensi alkuun vihainen ja sanoin isälle ja erityisesti hänen naisystävälleen todella törkeästi. Pidin isää perheenrikkojana ja aloin mm. laittaa hänen naiselleen sellaisia viestejä, että herkkähipiäisempää olisi voinut pelottaa. Se on luonnollinen reaktio.

Heidän erostaan on pari vuotta aikaa, mutta olen onnellinen että ero tuli. Äiti sai alkaa etsiä onnea uudestaan, hän voi nyt osallistua taidekursseille ja tehdä sellaista mitä ei avioliittonsa aikana ja meidän lasten ollessa pieniä voinut tehdä, ja flirttailla vapaasti. Isällä on yhtä lailla oikeus onnellisuuteen, sen hän on löytänyt uuden naisystävänsä kanssa. Olen keskustellut kahdestaan isän uuden naisen kanssa tilanteesta, itkenytkin yhdessä kuinka harmillista on, että asiat etenivät ns. väärässä järjestyksessä. Jos ero olisi tullut ennen kuin hän tuli kuvioon, olisi monta mielipahaa saattanut jäädä osumatta kohdalle, mutta on liian myöhäistä itkeä kun maito on jo kaatunut.

En koe että perheeni olisi hajonnut, minulla on sen sijaan nyt kaksi perhettä ja entistä laajempi tukiverkko.

Tsemppiä ja verkkohalaus (sellainen tyttäreltä äidille, ei tätiltä veljenpojalle)! En kannusta sinua erityisesti avioeroon, vaan miettimään, millä tiellä olisitte molemmat onnellisimpia. Meillä on vain yksi elämä, joten toivon sinulle parasta mahdollista elämää, ja ettei tämä kokemus jätä elämääsi pysyvää varjoa.