
maanantai, 24. lokakuuta 2011 13:41
olen 44 vuotias mies, ennen melko akviitinen urheilija ja sosiaalinen heppu, nykyään sängynpohjalla kituva kipuinen ja sairaalloinen löysä saamaton räkä.
Ehkäpä syynä tähän kierteeseen on n. kolme vuotta sitten alkanut työttömyys. Se watutti ja edelleenkin sitä, kun työn tekee hyvin ja silti se palkitaan irtisanomisella. Nyt työttömyyden aikana, jota itse olen tietyistä syistä tahallaan jatkanut, on ehkä joutunut liikaa olemaan yksin itsensä kanssa ja tuijotellut ja kuunnellut itseään liikaa. Vielä ihan ei pieni punainen näppylä saa aikaan paniikkireaktiota, mutta varmaan sekin kohta ajankohtaista. Mikään paniikkihäiriöinen en ole kuitenkaan. Psyyke on kaikesta huolimatta vielä toistaiseksi pysynyt kuosissaan.
Urheilun jouduin lopettamaan kun polvi hajosi sekä kylkiluu irtosi rintalastasta. poksuu ja paukkuu kun vaihtaa asentoa, ja vihloo välillä todella rajusti. Ensimmäinen sellainen sai mut luulemaan, että sydänkohtaus iski. Tämä siksi, että mulla on perinnöllinen hyperkolesterolemia ja verenpainetauti. Kuin myös aika rankkoja rytmihäiriöitä. Niin ja palleatyrä. Ja mahdollisesti refluksitautikin kun pulauttelen kuin pikkuvauva. Joo ja paha migreenikin ollut ala-asteiästä lähtien.
Koko oirelista on tässä, hauskaa lukuhetkeä

- rintalastan, kylkien, niskan, pohkeiden ja reisien usein toistuvat säryt ja vihlaisut
- huimaus
- oksettavia oloja, pala kurkussa
- ihon yhtäkkiset kutinat, sellaiset joista meinaa järki mennä.
- ihon polttelu ja kosketusarkuus. Niinkuin olisi kaatanut kiehuvaa vettä.
- muistiongelmia, ajatuskatkoksia
- rytmihäiriöitä. Pieniä lumpsutuksia, isoja muljahduksia, kovia potkuja, totaalista lousketta 10-15 sekuntia. (-93 diagnosoitu kammiolisälyönnit sekä välilyönnit.)
- lihasheikkoutta, joskus esim. meinaa jalka pettää kun varaa enemmän reisilihakselle.
- pieniä motoriikkahäiriöitä, eli esim. oma käsi tuntuu olevan eripaikassa kuin luulen sen olevan... tai jotain. Vähän samanlaista fiilistä kuin migreenikohtauksessa.
- unettomuus
Yhtenä syynä osaan pahoista fiiliksistä on epäilty simvastatiinia. Siitä ei kuitenkaan ole varmuutta. Tosin mulla on samoja oireita, kuin useilla statiineja käyttävillä ihmisillä.
Paheita... nikotiinipurkka ja yövalvominen. Kahvia en juo, enkä edes alkoholia. Olutta en voi sietää, enkä yleensä pidä ajatuksesta, että viiniä tai väkeviä naukkaillaan sillointällöin. Kun otetaan niin otetaan suht kerralla hyvä meno, ei kuitenkaan sikaillen, ja tahti on ollut n. 1-3 krt VUODESSA. Ulkoilu on todella heikkoa. Viimeaikoina on ollut niin veltto baska, että ajatuskin uloslähdöstä on saanut ahdistumaan. Niin ja en ole ylipainoinen. Olen 178 cm/85 kg ja suht timmissä kunnossa vielä. Vähän on kuitenkin näkyvissä rinta- ja vatsalihakset löystyminen. Läskiksi tässä tulee jos samaa rataa jatkan.
En todellakaan kysy, että miten selviän tästä, tai miksi minulle on käynyt näin kurja tuuri... Haluan lähinnä taustat kertoen kokemusjuttuja, vinkkejä ja linkkejä koskien:
- mitä ruokasuolan tilalle. Mineraalisuola?
- korjaako jokin suola hypokalemian joka minulla todettiin?
- onko ruususuola tai kristallisuola hyvä juttu
- mikä omega3 on hyvää, mikä huonoa
- onko Red Omega krilliöljy hyvä tuote
- miten teollisuus mahdollisesti pilaa omega3:sen luonnollisen muodon tehden siitä saman kuin esim ruokasuolalle, eli jalostetaan elimistölle haitalliseksi
- miksi nykyään ei suositella esim. monivitamiinivalmisteita
- miksi synteettinen vitamiini onkin huono
- onko hyvä ruokavalio, mineraalisuola tms ja D3-vitamiinilisä riittävä juttu
- jne etc aso...
Kyllä tämä tästä kunhan saa vähän potkua ja pirteämmän fiiliksen tämän alakuloisen ja uuvahtaneen ja kivuliaan tilalle. Toiveet on korkealla silti vaikka pessimismi on välillä valloillaan...
Kiitos etukäteen...