Minulle on tullut vahvasti sellainen ajtus, että pitäisi repäistä! Aina vaan on kaikkia velvollisuuksia, opinnot, perhe, työ, eikä koskaan tule se "Minun vuoroni". Keväällä, syksyllä, ensi vuonna, sitten kun lapset ovat isompia. No sen jälkeen voi odotella taas puoli vuotta, vuoden, viisi vuotta. Mistäköhän sitä saisi rohkeutta ryhtyä itsekkääski, edes hieman?

Huissin jännää, mitä olet ajatellut repäistä? Kun tavoitteesi on kirkkaana, siitä vaan. Minäkin repäisin ja valmistuin neljävitosena maisteriksi ja melko nopealla vaudilla. Yksi parhaasta ajasta elämässäni, mennä reppu selässä pitkin yliopiston käytäviä, myllätä kirjastoja ja saada edetä asioissa omassa tahdissa ja olla vastuussa tekemisistä vain itselle. Tuulta purjeisiin!
Nyt viisikymppisenä ajattelen edelleen, mikähän minusta tulee isona ja mitähän nurkan takana on odottamassa.