Joskus tuntuu todella vaikealta pitää omasta ystävästään, joka heittää silmille sellaisia epäreiluja mielipiteitä, että tekisi mieli vastata kiukuspäissään "samalla mitalla". Mutta silloin ystävyys olisi entinen.
yritän ajatella, että taustalla on muita asioita/ihmisiä/ikävyyksiä, jotka painavat. Mutta entä jos minä purskahtaisin samalla tavalla? Olisimmeko enää ystäviä?
Hyviä, pitkäaikaisia ystäviä ei ole paljon, siksi niistä haluaa pitää kiinni. Mutta hinta on välillä aika kova.

Onko ystäväsi vain luonteeltaan todella suorapuheinen? Hän ei välttämättä ollenkaan ajattele mielipiteidensä loukkaavan sinua. Oletko koskaan maininnut asiasta hänelle, ehkä voisit varovasti ottaa asian puheeksi hänen kanssaan?
Itse en monesti ollenkaan huomaa olevani töykeä joissain tilanteissa, mutta tajuan sen vasta kun seurassani oleva mieheni jälkikäteen ottaa asian puheeksi ja esim. kysyy miksi vastasin jollekulle niin töykeästi. Olen monesti aivan ällistynyt, sillä en ole edes huomannut tai tajunnut olevani töykeä. Suosittelen, että mikäli et halua ottaa asiaa puheeksi ystäväsi kanssa, suhtaudut vain jatkossa hänen puheisiinsa niin että annat niiden mennä toisesta korvasta ulos, sillä hänellä varmaan vaan on hiemn töykeäpi tyyli puhua asiasta. Tärkeintä olisi olla katkaisematta ystävyyttä tällaisen seikan vuoksi, se varmaan harmittaisi jälkikäteen.

Kannattaa ehkä ottaa asia varovasti puheeksi, mutta älä ainakaan suoralta käsin katkaise ystävyyttä tuollaisen asian takia.

Joskus kyllä vaikeneminen on kultaa.

Kannattaa kyllä vaalia hyvää oloaan. Jos jonkun ihmisen seura masentaa, hän ei tee hyvää sinulle eikä ole "ystäväsi". Minä ainakin suojelen itseäni sellaisilta ihmisiltä, joiden seurassa olon jälkeen tunnen itseni huonoksi. Ystävyyshän on juuri sitä että elämä olisi vähän kevyempää yhdessä. Vanhoissa suhteissa ei kannata roikkua tavan vuoksi, uusia ihmisiä kyllä löytyy kun itse on avoin.

minusta sellaisen ystävän voi hylätä. Kyse ei ole ystävästä.

itellä on melko samanlainen tilanne.miettiny jus sitä että onko oikein että välillä tulee tiuskimista ja muuta enkä ite vois kuitenkaan tehdä samaa hälle. olen ollu tämän ystävän kans ihan pienestä pitäen ja tunnen olon silti turvalliseksi hänen kans ko hän on ainut läheinen ystävä ja tällä hetkellä olen aika yksinäinen. Hän on tosi tärkeä mutta luonteeltaan tosiaan vain suorapuheinen, jos se on sinun kohdallaki sitä

No mulle kävi näin vanhanaikaisesti,että ystävän kanssa vuosia sitten ekaa kertaa tavatessamme,olimme molemmat tavallaan samalla "viivalla".Kotiäitejä,pienitulosia ym.Kun mulle sitten alkoi kertymään varallisuutta vuosien myöyä,ystävä rupesi sarkastiseksi,otti ihme pikku "eroja" ja hengaili vain muiden kaa,ja sai iltaa istuessa iltaa outoja raivareita,jolloin syytti,aivan suotta mielestäni,minua kaikista omitiusista jutuista ja väänsi kaiken sanomani rumaan muotoon.Eli jos kehuin jotain uutta tavaraa vaikka,jonka oli ostanut,nälväili seuraavan kerran tavatessa,että"eihän näin köyhällä noin hienoa saa olla".Yritin aikani,puhua suoraan ,kysellä mikä mättää,muttei siitä selvää saanut.Joten,surullista,mutta totta,tiemme erosivat täysin,sillä joka kerta tavatessa paha mieli jatkui edellis kertaa pitemmälle.Koskaan en kehunut omia saamisiani,vaan päinvastoin yritin vähän vähätellä ja salatakkin,koska ystäväni oli minulle hyvin,hyvin rakas ja tukenut minua vaikeina aikoina.Mutta parempi näin,aika on parantanut haavat,ja ehkä hänkin voi nyt paremmin omalla tahollaan.

tuntuu inhottavalta kun ylempänä sanottiin että jos ystävän seura saa tuntemaan itsensä huonoksi. olen miettiny omalla kohdalla tätä..miksi mulla ei ole ystäviä vaikka en halua kellekkään mitään pahaa.olen ujo ja hiljanen mutta voihan ujollakin olla ystäviä?mulla kyllä jännittää ja silmät suurenee kun tuttu tulee esimerkiksi kaupassa vastaan, eihän se ole normaalia?vaikka olen ilonen ja haluaisin jutella hänen kans! tämä on ollu aina osa minun elämää että olen ehkä vältellyt tai jotenki salaillu itseäni muilta.. nyt kun olen muuttanut pois kotoa ja kaipaisin sosiaalista verkostoa mutta sitä elää lähes kokoajan oman pään sisällä että on vaikea keskittyä siihen mihin pitäis ,enkä tiiä mitä oikein tehdä

joo,ujon on vaikea saada ystäviä.Usein ujolla ihmisellä on ns.sosiaalisten tilainteiden pelko siinä seuralaisena,joka saa tarkkailemaan itseään liiankin kanssa,kun pitäis vain keskittyä siihen toiseen osapuoleen ja hänen kanssa keskustelemiseen.Se aiheuttaa varautuneisuutta ja epävarmuutta,joka estää toisiin tutustumista ja suhteen etenemistä.Ujous ei ole huono piirre,vaan usein nämä ihmiset ovat erittäin kilttejä ja toiset huomioon ottavia herkkiä tyyppejä.Ujous vain hidastaa toisiin tutustumista.Kannattaa tehdä pieniä ns.rohkeuden tekoja päivittäin(esim.tervehtiä ensin ja kysyä esim.mitä kuuluu),altistaa itsensä pienin askelin sosiaalisille tilanteille,joissa voisi tavata mahd.tulevia ystäviä,kasvattaa itsetuntoa eri tavoin(tutkimalla sisimpäänsä,eri kursseilla.harrastuksilla ym.)ja uskoa ja luottaa,että vielä niitä ystäviä jonain päivänä on.Ja jos sosiaalisten tilanteiden pelon itsessään huomaa(täältä netistä saa tietoa siitä),kannattaa lähteä sitä hoidattamaan,sillä sen saa kyllä nyky terapioilla hallintaan.Olet vielä nuori,kotoa vasta muuttanut,joten älä anna tämän vastuksen edessä periksi,vaan usko itseesi ja mahdollisuuksiisi.Olemme kaikki yhtä epätäydellisiä,jokaisella omat ongelmansa ja luurankonsa kaapin perukoilla.Pyri järkähtämättä tekemään elämästäsi juuri sellainen,kuin toivoisit sen olevan.Pettymyksiä tulee,jokaiselle,mutta ne kuuluvat elämään ja aika parantaa.Sisukkaasti ja rohkeasti vain eteenpäin,niin eiköhän siellä tulevaisuudessa ole monta kivaa ja hyvää asiaa odottamassa!